— "Ei nyt hätäillä", sanoi äiti. "Olkaa hyvät, kaupunkilais- ja maalaisherrat. Vähän illallista. Olkaa hyvät!"
Rainar sai istua opettajan paikalla pöydän yläpäässä, ja äiti tarjosi hänelle kaikkia, mutta hän söi ihan kuin kärpänen.
— "Se ei kelpaa; maalla pitää syödä vahvasti ja tehdä työtä vahvasti", selitteli isä, joka ei muistanut, että Rainar oli rasittunut. "Katsoppas Ollia!"
— "Syönnissä Olli puolensa pitää", tiesi äiti. "Muussa saa luullakseni Olli pitää Rainarin esikuvana. Kas niin, miten kävi taas!" hän sanoi, kun Olli jäähdytti vesivelliänsä niin rutakasti, että sitä läikähti pöydälle. Sellaista voi tapahtua, kun koko ajan ajattelee tuomisia aavistamattakaan, mitä saa, ja toivoo vain, että illalliselta kohta päästäisiin.
Syötyä äiti itse saattoi Rainaria poikain huoneeseen. "Niin, hyvä Rainar, niinkuin äitillesikin selitin, on meillä yksinkertaista ja puutteellista. Koeta nyt tyytyä", hän sanoi, silittäen päällyslakanaa, jossa oli leveä välipitsi. Rainarin vuoteen jalkopäässä oli vierashuoneen hieno huopapeitto, ja vuoteen vieressä pieni pöytä, jossa oli vesikarahvi ja lasi.
Huone oli tosin hyvin yksinkertainen, mutta ainoastaan Antin jalustimet rakuunarykmentin ajoilta ovensuunaulassaan muistuttivat palvelijanhuonetta. Seinät oli vasta sanomalehdillä paperoitu. Ikkunoissa oli uutimet. Pöydällä oli vitivalkea pieni pöytäliina ja ikkunalla vihko tummansinipunaisia sireeniä. Nurkkahylly oli täpötäynnä koulukirjoja. Kokonainen kokoelma jousipyssyjä riippui vaarnoissa seinällä, ja Antin halkokirveen sijassa oli oven vieressä kirvesnaulassa Villen ja Ollin omat sievät kirveet.
Tuoreita koivunlehviä oli pistelty ikkunan- ja ovenpieliin ja lattialle oli ripoteltu katajia; pestyn lattian hajua ei tuntunut ollenkaan.
— "Minä otan sitten huostaani sinun liinavaatteesi, Rainar. No niin, nyt me jätämme nuoret herrat yksinään", sanoi äiti Elsalle ja Leenille, jotka seisoivat ovella nähdäkseen, pitikö Rainar huoneesta.
Olli oli jo uskonut tietonsa Villelle. Siinäpä ne matkalaukut olivat: toinen suuri ja mahdottoman raskas, toinen pienempi. Kumpaisenkohan Rainar ensin aukasee, ja kummassakohan ne tuomiset ovat! Olli nosti pienemmän tuolille, ja Rainar otti avainnipun. — "Taidamme saada täällä aika hauskaa", sanoi Rainar ja koetteli avaimia toista toisensa perästä.
Eikös mikään sovi! Olli oli jo aukassut hiihnat ja seurasi jännittyneenä jokaista koetusta. Viho viimeinkin! Ja melkein päällimäisinä oli kaksi käärerihmalla sidottua kääröstä.