Hänestä oli kirnupiimä ja vesi virvottavinta juomaa, jolle eivät minkäänlaiset limonaadit vertoja vetäneet, varsinkin kun oli kirnupiimää mukana ulkotöissä hohtavan valkeassa leilissä, joka heinäin haravoimisajaksi tai juurikasvien kitkemisajaksi piilotettiin varjoisaan ojaan.
Hän oli huomannut hyvin hyvästi voivansa ratsastaa satulatta ja oli älynnyt senkin, että Tähden selkä oli niin terävä, että siitä uskomattoman helposti voi nuljahtaa maahan. Hän oli todellakin pudonnut ja toinen jalka ohjasperissä viistänyt kappaleen matkaa perästä, lyönyt päänsä kiveen, ja haavasta juossut verta kotveroisen.
Hän oli ajamaankin oppinut. Merkkipäivä oli silloin, kun hän Tähdellä ja turunkärrillä sai yksin ajaa Kaskeen hakemaan vehnäjauhosäkkiä. Kotiin palattua oli kuitenkin Tähti kauvan puistellut vanhaa päätään.
Hänestä niinkuin Villestä ja Ollista oli merkkitapauksia, kun Valkiakosken posti ajoi ohi. Ja mielellään hän eräänä sunnuntai-iltana toisten kanssa kiipesi korkealle Lounasvaaralle ainoastaan katsomaan junan tai Vanajavedellä kulkevan höyryveneen savua.
Hän oli kerran käynyt äitin kanssa Tampereella. Ja tuskin hän malttoi silmiään kääntää vaahtoavasta Tammerkoskesta, joka valtavasti pauhaten syöksyi monien tehtaiden välitse kaupungin läpi. Eipä ihmettäkään, että koski oli mahtava, kun koko vedenpaljous suuresta Näsijärvestä ja sadoista järvistä sen takaa syöksyy sitä tietä virratakseen viimein mereen.
Hänestä oli mieluista Villen ja Ollin kanssa tervata metsärekiä ja halkokelkkoja ja työrekiä, joita pitkä jono korotti päivänpaahteessa jyväaitan mäellä. Hän olikin sitten niin tervainen, yksin pää ja jalatkin, että Hannalla oli täysi työ hangata hänet puhtaaksi saunassa. — Hänestä oli Metsolan sauna lauvantaisin ihan toista kuin Sentraalinsauna Helsingissä.
Hänestä oli "Aurora-täti" hänen paras tätinsä eikä yksikään setä vetänyt vertoja "Sommerfeldtin setälle."
Hän ihaili Villeä ja Olli oli hänestä paras tuntemistaan pojista.
Hänen mielestään oli Elsa yhä miellyttävämpi, mitä tutummaksi he tulivat, ja hänen vaaleat hiuksensa ja kirkkaan siniset silmänsä muistuttivat taruston kilvetärtä tai onnetarta. Kun hän oli pudonnut Tähden selästä ja koko iltapäivän lepäsi vuoteellaan ja ihan todella päätä oikein kivisti, ja Elsa toi puolukkamehuvettä ja kädellään koetteli hänen otsaansa, oliko hänessä kuumetta, ei hän huomannutkaan, että käsi oli suuri ja karkea ja punainen ja hiukan kostea. Hän toivoi vain, että Elsa olisi kauvan antanut sen otsalla olla.
Hän oli antanut pienen, punaisen silkkinenäliinansa, jota hän vain näön vuoksi piti rintataskussaan, Leenille nuken vaatteiksi.