Häntä oli isä muutamana päivänä halkovajan takana kauvan puhutellut. Ainoastaan etana, joka istui takiaislehden alla ja kuunteli, tietää, mitä siellä puhuttiin, mutta etanat ovat niin vaiteliaita, ettei sitä milloinkaan ole saatu tietää.
Hän oli seuraavana päivänä lahjottanut viimeiset paperossinsa, puolitoista laatikkoa, Malmille joka ihastui ikihyväksi. "Onpas pulskaa mennä sunnuntaisin kirkolle paperossi hampaissa", hän tuumaili.
Rainar nosti hattuaan joka aamu niinkuin Ville ja Olli tervehtiessään
Malmia ja mökkiläisiä ja palvelijoita.
Hän piti paljon Hannasta ja Miinasta, mutta enimmän Karoliinasta, joka saakin paraimman joululahjan. Viimeisestä ruisleipätaikinasta oli Karoliina hänelle leiponut puolukkapiirakan samoin kuin Villelle ja Ollille. Illallisen jälkeen oli hän syönyt sitä vatsansa kipeäksi, ja hänen oli täytynyt nauttia tippoja.
Hän oli pyörittänyt tahkoa kätensä rakoille ja soutanut rakot käsiinsä, mutta sittenpä hän jaksoihin suoralla kädellä pitää pienintä rautapunnusta, miltei yhtä pitkään kuin Olli.
Hänellä oli ollut sormet tikkuja täynnä, kun oli poiminut ja kantanut ja pinonnut lastuja rakennukselta.
Hän oli astunut lasisirpaleen jalkaansa, koettaessaan kävellä avojaloin. Hän oli sukan läpi haavottanut jalkansa opetellessaan leikkaamaan vihantarehua ja otettuaan luvatta Antin viikatteen, joka oli rehukaurassa niin huonosti piilossa, että osa punaista vartta pisti näkyviin.
Hän oli Villen ja Ollin mukana sinä merkillisenä hetkenä, kun niittokone työkaluvajasta vedettiin ja kaikki osat paikoilleen asetettiin. Hän tunsi heti koneen kaikki voitelureiät. Kun Lehtinen, joka ajoi, alotti uuden kapaleen, ja kaikki oli kunnollisesti voideltava, niin heitti hän haravansa maahan, jos sattui lähelle, ja pyysi Lehtistä lepäämään, tarttuen öljykannuun.
Hän katseli miltei kadehtien Villeä ja Ollia, jotka joskus saivat ajaa niittokonetta muutaman kierroksen. Ja hän oli ylpeämpi kuin kuningas — käyttääkseni hyvin vanhentunutta sananpartta — kun hän itse eräänä ihanana aamuna istui koneen istuimella ja piteli ohjasparia. Lehtinen seurasi kintereillä ja laski viikatteen käyntiin, kun kone kulki tarpeeksi kiireesti.
Hän kohosi mielestään itsevaltiasta mahtavammaksi — jos hän ylevässä asemassaan sellaista muistikaan — kun miljoonat pitkät, huojuvat timoteit ja tuoksuvat apilaat kumartuivat ja pitkinä jonoina lakoilivat terävän terän tieltä.