Hän oli päistikkaa pudota tupsahtaa korkealta istuimeltaan hevosten yhtäkkiä seisattuessa keskellä kapaletta, kun pari metsikanaa pyrähti lentoon ihan niittokoneen edestä. Hän kuuli viuskutusta oikealta ja vasemmalta ja edestä ja näki harmaanruskeiden pikku poikasten kipittävän pakoon joka suunnalle. Hän tunsi miltei olevansa murhaaja hetkistä myöhemmin pitäessään kädessään pientä kirkassilmäistä, säikähtynyttä ja räpistelevää metsikananpoikasta, josta verta vuoti. Hänen sydämmensä kutistui, kun siipi hetkisen perästä ei enää liikahtanut ja hieno harmaansinervä kelmu verhosi pienen linnunpojan kirkkaat silmät. Ja hän itki. Rainar Holm itki. Isä laski samassa kätensä hänen olkapäälleen ja taputti häntä päälaelle.
— "Elä itke!" sanoi isä. "Me emme tiedä, mistä kaikesta pikku metsikananpoikanen on varjeleutunut: kylmistä niukkaruokaisista talvista ja verenhimoisista koirista tai ehkä pitkällisestä kitumisesta, kun huvimetsästäjä olisi sen rammaksi ampunut."
Mutta Rainaria itketti vain, varsinkin kun hän näki Villen ja Ollin surun.
— "Näkisitpäs ne talvella", sanoi Ville, "kun ne pitkässä jonossa tepsuttelevat hangella harjun yli riihen luo etsimään jyväntähteitä."
— "Minä laskin kerran neljäkymmentäkaksi", tiesi Olli. "Me viskelemme niille ohria korsun lattian alle."
— "Kenties", jatkoi isä, "kenties se pikku raukka ei muuten olisikkaan saanut niin kauniisti kuolla kuin näin ihanana aamuna hengittää viimeisen kerran niin hellässä kädessä. Ja kukapa meistä tietää, vaikka se ylösnousemuksen aamuna, kun sinä itse silmäsi avaat, iloisesti lentää sinua vastaan uusin, kaunein siivin. Elä, elä itke."
"Meidän kaupunkilaisherra, luullakseni, alkaa talttua", sanoi isä tultuaan juomaan aamupäiväteetään. "Kukapa tietää, ehkä hänestä vielä kunnon mies kasvaa. Lämmin sydän hänellä on. Yhä enemmän hänestä pidän. Vahinko, vahinko, että hänenkin täytyy kasvaa epäterveellisessä kaupunkilaisilmassa."
— "Mutta aivan tavaton kuluttamaan sukkia ja vaatteita", sanoi äiti, joka istui vaatepinon takana ja parsi. "Menee edelle Ollistakin. Katsoppas, minkälaiset reiät! Ja ne viikossa."
8.