— "Sääli ukkoa", sanoi isä istuutuessaan käytyään pihalla häntä puhuttelemassa. "Hän koettaa nyt koota naapuria ja ystäviä miesvoimalla sitä etsimään."
Ville nykäsi hieman Rainaria toiselta ja Ollia toiselta puolelta.
— "Tietysti mekin avustamme", sanoi äiti. "Onpa onni, että laitumet eivät ole etäällä. Muistatko, minkälainen puuha meillä ennen oli syksyisin hiehoista?"
— "Muistan. Olen aikonut antaa Koiviston Laurin mennä sinne päivätöikseen ja sitten ehkä Antin. — Ja onhan meillä kolme miestä lisäksi, jos tarvis tulee", sanoi isä katsoen telmyrien pöydänpäähän.
Ihan kuin olisi hän arvannut, mitä he kaksi kokonaista päivää olivat mielessään hautoneet.
— "Aiotko todellakin?" kipsahti äiti. "Sitä sietää miettiä."
Pitkin ja poikki sitä tuumittiinkin illallisen jälkeen. Oikeastaanhan sopikin äitille, joka kuitenkin niinä päivinä oli aikonut käydä kaupungissa. Hän voi mennä huomenna, kun silloin siis muutenkin oli vähemmän puuhaa kotona. Oli asialla toinenkin puolensa, mutta hyvästi siitä lopuksi selvittiin.
— "Me pääsemme!" huusi Ville tullessaan pirtinportaille, jossa Rainar auttoi Elsaa pöytäliinaa lapoilleen pannessa. Olli oli penkillä vatsallaan, koettaen potkia selkäänsä, jota hän ei kuitenkaan voinut, kun oli niin lihava. "Elsa, äiti pyysi sinua auttamaan meille evästä pannessaan."
— "Juoskaapa, pojat, vielä tänä iltana sanomaan Antille, että hän hankkiutuu valmiiksi. Mutta ennen kuutta ette tarvitse lähteä. Käskekää hänen ottaa Kimo", selitti isä portaille tullessaan. "Pysyttäytykää sitten Antin matkassa", hän lisäsi. "Tottapahan vielä puhun siitä hänelle."
Kaikki tuntui jo iltasella olevan valmiina, mutta sittenkin lähtö viivästyi. Antin piti hakea tynnörillinen vettä. Nelipyöräiset oli vedettävä pihalle ja pyörät voideltava äitin asemalle menon takia. Sitten piti vielä odottaa aamumaitoa, ikäänkuin ei kirnupiimä, jopa vesikin olisi ollut kyllin hyvää metsänpeitosta hevosta etsiessä. — Kello neljästä alkaen oli toinen miesparvi toisen perästä astua jaappassut ohi. Jotkut olivat ajaa köröttäneet.