Rainar nyyhkytti. Miltähän tuntuisi, jos vielä kerran eläessään saisi istua mukavassa rautatievaunussa ja matkustaa Helsinkiin ja tietää tulevansa onnellisesti perille. — Mutta sitä kai ei enää hänelle suotu. Häntä niin väsytti ja sydäntä pakotti ja jalkaan koski siinä istuessa kuusenjuurella.
— "Olisimme voineet pysähtyä marjaiseen paikkaan", sanoi Olli. "Tässä ei ole muuta kuin sammalta."
— "Mutta tässä on siihen sijaan kuivempi", huomautti Ville. "Rakennetaanpas tähän maja ja laitetaan oikein pehmyt sammalpenkki makuusijaksi. Ensin Rainarille. Tehdäänkö, Olli? Eipä sen kummempaa, vaikka jäisimme tänne yöksi. Miten moni saakaan valvoa yöllä. Ja valoisa, lämmin kesä-yö — mitä se nyt on!"
Ville alkoi katkoa kuusenoksia, joilla he aikoivat kattaa suuren kuusen alimmaiset riippuvat oksat. Niiden alla oli jo ennestään valmis huone. Seinät ja katto piti vain tiivistää. Rainarkin koetti auttaa. Hän kantoi sylyykselliset sammalia ja levitti ne lattialle pehmeäksi matoksi.
— "Entäpä meillä olisi tällainen maja lähempänä kotia!" ihasteli Ville. "Mutta missäs siellä tämmöistä sammalta. Ei edes Vohliossa. Nytpä tiedämme, mistä seinäsammalta saadaan, jos taas rakennetaan."
— "Kunhan ensin kunnialla täältä pääsisimme", tuumi Olli. "Miten kauvan luulette voivan elää syömättä? Janottaakin minua. Kyllä olimme tuhmia, kun emme pysähtyneet silloin, kun Antti kehotti."
— "Elä pelottele Rainaria", kuiskasi Ville. "Ei hätä tämän näköinen, sen kyllä tiedät. Rainar, nukuhan sinä ensin, niin Olli ja minä vartioimme?" hän lisäsi. "Me istumme täällä; parasta on, että kaksi aina on kuulokorvalla."
Alkoi jo hämärtää metsässä ja kuusikossa oli aika pimeä. Ville kuuli Rainarin nyyhkyttävän, mutta vähitellen hän hiljeni. Ja Olli alkoi korsata. Mihin ihmeeseen he joutuvat semmoisessa erämaassa! Kenties siellä kierteli mustilaisia, ja mitä he tekisivät. — Ville sulki silmänsä. Parempi niinkin kuin tuijottaa hämyyn, jossa kaikki tuntui niin hiljaiselta ja kamalalta, ettei edes lintukaan olisi sinne uskaltaunut.
— "Ville! Ville!"
Untako hän näki vai huusiko joku? Ville hypähti pystyyn unisilmin ja löi päänsä oksaan, niin että koko maja tärähti.