Elsa ei päässyt mukaan. Hän saattoi heitä veräjälle ja kätteli heitä jokaista leikillään jäähyväisiksi. "Pojilla saa aina olla hauska", hän sanoi. Mutta kun Rainar piti häntä kädestä liian kauvan, vetäsi hän sen pois ja juoksi nauraen kotiin, niin että vaalea palmikko entiseen tapaansa heilui puolelta toiselta.
Peltojen välisellä tiellä vilisi jo ihmisiä. Pojat eivät olleet aavistaneet niin paljon tulevan. Siellä oli vanhoja, valkohapsisia virsujalkaukkoja. Ja siellä asteli nuoria, reippaita miehiä, pitkävarsisaappaissa, hattu päässä kallellaan, piipunvarsi punaisine villalankatupsuineen nutuntaskusta pilkistäen aivan kuin markkinoilla. Siellä oli mökkiläisiä ja mäkitupalaisia ja loisia. Ja siellä oli suuri joukko naisia, vanhoja ja koukkuselkäisiä mummoja, joiden hiukset olivat harmaantuneet ja harventuneet ja silmät oli matalain majain savu punaiseksi polttanut. Siellä oli keski-ikäisiä, voimakkaita, vakavia naisia ja nuoria, punaposkisia tyttöjä, joiden veitikkamaiset silmät tiirottivat valkeasta huivista ja joiden pellavankeltaisten palmikkojen päitä koristivat koreat villalankasolmekkeet.
Naiset olivat pyhäpuvuissaan kuin kirkkoon menossa. Kun miehet riisuivat nuttunsa ja liivinsä, hohti jokaisella puhdas paita, vaikka olikin keskellä viikkoa. Vanha Taneli oli ajanut vanukkeisen parrantynkänsä, ja hänen ohuessa leikkutukassaan näkyi vieläkin selvästi märän suan jälki.
Hienoin oli kuitenkin Lentolan isäntärenki itse, paksut kellonperät vaaleaa liiviä vasten välkkyen ja uusi olkihattu päässä.
— "Eikös ollut hyvä, että pukeuduimme siististi", sanoi Ville. "Äiti se aina tietää."
— "Minusta olisi ollut yhtä hyvä, vaikka emme olisi tulleetkaan", arveli Olli. "Mitä me täällä toimitamme vennon vierasten joukossa?"
— "Jos haluamme, niin voimmehan hetkisen perästä mennä kotiin", ehdotti
Rainar.
"Yhtä mielelläni minä muutettaessa olen apuna."
— "Ja eilen te olitte niin huolissanne ilmasta", keskeytti Ville.
"Saattepa nähdä, että tulee hauska, kunhan tässä alkuun päästään."
Isäntärenki käveli peltoa pitkin jakaen väkeä saroille. Hän tunsi heti
Villen ja Ollin ja näytti tulevan oikein iloiseksi nähdessään heidät.
"Malmi kertoi, että nuoret herrat mielellään auttavat", hän sanoi.
"Siitä patruuni pitää."