— "Me kyllä teemme, mihin pystymme, jos vain on tilaa meille", selitti
Ville. "Me olemme kotona koko ajan koonneet ja sitoneet."
— "Tilaako täällä", ihmetteli isäntärenki. "Minä en käsitä, miten saamme kaikki päivässä leikatuksi. Meillä ei ole milloinkaan ennen ollut näin paljo rukiinkylvöä. Ehkäpä, nuoret herrat, tahdotte tulla minun saralleni? Nyt heti alotetaan."
— "Ajatelkaapas: me saamme sitoa isäntärengin leikkaamia kouramuksia", sanoi Ville hänen poistuttuaan. "Sellaista viikatteen heiluttajaa ei ole koko pitäjässä."
— "Mutta miksikä ei aloteta?" marisi Olli. "Paleltuuhan tähän."
Tuntui kuin jotakin odotettaisiin. Miehet olivat jo viikatteensa hioneet. Siinäkös oli väikettä ja helinää ja raudan kalsketta. Suuri kottaraisparvi, joka juuri pellon yli liiti etelään, muuttomatkallaan, sitä säikähtäen pyörähti suunnastaan niin sukkelaan, jotta ihmetellä täytyi, etteivät linnut lentäneet toisiaan vasten ja siipiään taittaneet.
Silloin tällöin joku miehistä leikkasi korren ojan reunalta kuin kokeeksi. Muuta ei. Naiset olivat riisuneet päällyshameensa tai nostaneet ne ylös. Hekin halusivat jo alottaa. Ainoastaan vanhat ukot, jotka kuhiloivat ja joilla oli hyvää aikaa, istuivat edelleenkin parvittain, puhellen menneistä ajoista ja maistellen mainiota talkookaljaa, jota oli korvomäärin tienreunalle kannettu, ja kehuen taloudenhoitajaa, joka tosiaankin osasi verratonta talkookaljaa panna.
Isäntärenki oli palannut saralleen keskelle peltoa, seisoen siinä suurena ja suorana viikate olalla, syvä ja vakava ilme uurteisissa, päivettyneissä kasvoissa.
— "Tuossapa ukko tuleekin", sanoi eräs Lentolan renki, tarttuen viikatteeseensa, jonka oli aidalle laskenut.
Olipa siinä liikettä, kun pitkin koko peltoa järven rannasta metsän laitaan kaikki paikoilleen asettuivat. Silloin vasta selvästi nähtiin, miten paljo siellä oli ihmisiä.
— "Tule nyt, Olli, alotetaan", huusi Ville Ollille, joka oli siirtynyt lähimmän kaljakorvon luo ja paraillaan tuoppia täytti. "Varmaankin odotetaan patruunia", hän sanoi Rainarille kurottautuen katsomaan. Mutta hän ei nähnyt mitään, kunnes viulu yhtäkkiä ihan heidän takanaan vingahti. "Krymmi, räätäli", hän kuiskasi Rainarille. "Hän se vasta soittaa osaa. Hän on monen pitäjän paras soittaja. Minä luulin hänen tulevan vasta iltasella, kun tanssi alkaa."