«Sepä olisi eri asia…«
«Hiljaa!« kuiskasi maisteri Ö, varottaen sormellaan. «Inspehtori rupee puhumaan.«
Ja se olikin todella itse osakunnan inspehtori, professori Wrede, joka nyt sydämmellisin, valituin sanoin tervehti Uudenmaan valtuutettuja uusmaalaisten omaan kotiin pääkaupunkiin ja samalla toivotti meille onnea siinä toimessa, jota suorittamassa olimme. Se oli ensimmäinen niistä vaikuttavista hetkistä, joita näinä päivinä saimme kokea ja monen käden selkä pyyhkäsi kyynelöittynyttä silmää.
Puheen jälestä kokoontuivat laulajat keskimmäisen suuren pöydän ympärille ja laulu laulun jälestä nyt kajahti; ilolla ja nautinnolla vieraat niitä kuuntelivat sillävälin kuin kahvia nautittiin.
Rupesi jo hämärtämään tuossa suuressa, korkeassa kokoussalissa, kun taas lusikka kuului helähtävän kupin laitaa vastaan ja pitkä, solakka nuorukainen nousi seisomaan laulajain pöydästä. Hämärässä näin ainoastaan puhujan kalpeat kasvot ja säkenöivät silmät.
Nuoruuden koko innolla ja lämmöllä hän puhui, intoa ja lämpöä oli äänessä ja sanoissa. Vanhat ja nuoret kuuntelivat melkein henkeään pidätellen. Hän puhui uusista kansanvalistuspuuhista, joiden tarkoitus oli vaikuttaa, ettei yksikään maamme poika, ei edes kouluijän ohi eläneetkään, joutuisi sotaväkeen, — ja kenties venäläiseen sotaväkeen, — nauttimatta sitä helpotusta, jonka kansakoulukurssin läpikäyminen tuottaa. Sellaista puuhaa ei ole helppo toteuttaa ja puhuja pyysi sen vuoksi vanhempia, joilla on enemmän kokemusta ja luottamusta, antamaan neuvoja, millä tavoin tarkoitus olisi voitettavissa. Tämä puhe ja ehdotus miellytti meitä kaikkia. Mutta ei yksikään meistä maalaisista, jotka nyt ensi kerran kuulimme tästä kansanvalistamisaatteesta puhuttavan, aavistanut, että tämä nuorten ylioppilasten into ja lämpö oli johtava siihen mahtavaan kansanopetusahjoon, joka sittemmin niin kauniina on maassamme ilmennyt.
Ennenkuin vähää myöhemmin sanoimme jäähyväiset isännillemme, nousi tuttavani Mickels puhumaan; kankea ja jäykkä hän oli ulkopinnalta, vaan hänen vaatimattomat sanansa olivat sydämmelliset ja lämpöiset, kun hän kaikkien puolesta kiitti ylioppilaita, jotka olivat talonpoikaiselle miehelle kätensä ojentaneet, keventääkseen hänen kuormaansa. Sillä sen me kaikki tiesimme, että talonpoikaa se ies oli raskaimmin painava, jota nyt tahdottiin tehdä entistään raskaammaksi.
X. VALMISTAVA KOKOUS.
Illalla kerääntyivät taas Uudenmaan edustajat uusmaalaisen osakunnan taloon, mutta ilman isäntiä. Kuten aikusemmin olin maininnut, tuli lähetystön jäsenten tiistaiaamuna kokoontua Palokunnantaloon, mutta valmistavia kokouksia pidettiin maakunnittain jo edellisenä iltana.
Pitkät pöydät olivat nyt poissa ja kankeita, tyheitä tuoliriviä oli järjestetty puoliympyrään puheenjohtajan tuolin ympärille. Se teki vakavan, melkein kirkkoa muistuttavan vaikutuksen. Me Brunströmin kanssa saavuimme ensiksi ja istahdimme penkille oven suuhun. Pian rupesi valtuutettuja lappamaan huoneeseen; useimmat olivat keski-ikäisiä miehiä, useat harmajahapsisia vanhuksia, tuskin ketään oli alle 30-vuotista. Muistin päivällisistä useiden kasvoja ja olin nyt utelias oppiakseni edes nimeltä tuntemaan lähimpiä lähetystötovereitani. Ja ennenkuin kokous oli päättynyt tunsinkin useimmat.