Ehdottomasti sai heistä sen ajatuksen, että siinä oli jotain nunnamaisen puhdasta, he kun elivät niin erillään maailmasta ja heitä kasvatettiin niin hurskaasti, jota ajatusta vielä sekin vahvisti, että aina, kuin heitä nähtiin, he olivat joko menossa Herran huoneesen tai tulossa sieltä.
Lasten siisti ulkoasu lienee sekin osaksi vaikuttanut, että ihmiset uskoivat heidän olevan mieleltäänkin puhtaita ja viattomia.
Siinä ne astuivat pitkin jalkakatua ja askeleet kopisivat kiviin ikään kuin vanhan luostarin käytävässä. Sileäksi kammattu, palmikoitu tukka oli joka lapsella kääritty ihan samalla tavalla kiekuraksi vastoin ajan tapaa.
Kaulassa heillä oli siisti, punaruutuinen huivi, josta pieni nurkka riippui hartioilla. Ja jokaisella samanlainen harmaanruskea, tappuralangoista kudottu hame, yksinkertainen, mutta vahva ja siisti.
Käsikkäin, vierekkäin, yksinkertaisina kuten maalaiset tai kuten enkelit, miten vastaantulijat kukin käsittivät.
Tunnin tai kahden päästä he yhtä ääneti ja yhtä kainoina palasivat, virsikirja kullakin irtonaisessa kädessä, ja parittain katosivat lastenkodin leveästä portista sisään.
Johtajatar, pitkä, laiha ja vähän miesmäinen neiti Sivertsen, jonka puku nähtävästi oli aiottu vastalauseeksi kaikkea muodin turhuutta ja levottomuutta vastaan, työnsi portin kiinni ihan kävelijäin nenän edestä.
Sillä kaikki ehdottomasti katselivat osanottavasti noita näkyvistä katoavia. Ne, jotka olivat jo tuhannesti ennen nähneet heidän tuolla samalla lailla katoavan, käänsivät vain vähän päätänsä; mutta ne, jotka heitä näkivät ensi kerran, oikein pysähtyivät ja miettivästi katsoa tähystelivät suljettua porttia, kuten ainakin, milloin jotain on sitä peittämässä, joka juuri on puoleensa vetänyt huomiotamme.
Mutta siellä takana oli eri pikku maailma itsekseen melkein samoin kuin vanhoissa kunnon luostareissa.
Sieltä ei puuttunut mitään muuta kuin puutarha. Lapset sen sijaan saivat tyytyä, suureen pihamaahan. Se oli etelän puolella, valoisa ja päivänpaisteinen, yksinkertaisen puukartanon edustalla ja pitkin ulkohuoneriviä. Ja siellä he oleksivat lomahetkinä, kuin aurinko oikein paahtoi, joka tytöllä sukanneule kädessä; siellä he istuivat penkeillä ja palleilla sein'vieressä, katsella tirkistellen kuin joukko liiaksi hyviteltyjä kissanpoikia.