"Ajatelkaas, ne olivatkin yhtä pariskuntaa", huusi vouti ihan Omeyerin suuhun ja kiskasi napeista niin, että pastori pelkäsi niiden kirpoilevan hänen käsiinsä. "Minä kävin kylän voudin luona ja sain selon heistä molemmista."
Niin, Omeyer tiesi myöskin kertoa siitä asiasta, kuinhan pääsi irti ehyin napein. Mutta hän puhuessaan siirtyi likemmäksi salin ovea, sillä hän, äsken tullut ja suosittu kun oli, tahtoi mielellään, että kaikki ja varsinkin naiset kuulisivat. Hän oli tottunut puhumaan suurelle joukolle.
"Mutta nyt tämä menee jo liian pitkälle", sanoi hän puheensa lopuksi; "nyt heidät totisesti pitää toimittaa ojennuslaitokseen sekä mies että vaimo, sekä Nilkku-Ola että Vene-Riitta. Heidän ainoa tyttärensä pitää viedä lastenkotiin."
"Tietysti", huusivat kilpaa kaikki naiset iloissaan, että saattoivat olla samaa mieltä kuin nuori pastori.
II.
Lastenkodissa,
Lastenkodin oli perustanut vanha varakas maallikko, joka hyvää tarkoittaen tahtoi pitää huolta lasten sekä ruumiillisesta että hengellisestä ravinnosta. Sen tähden oli hän säätänyt, että lasten tuli joka sunnuntai saada kuulla sekä pappia että maallikkosaarnaajaa.
Jos papit tulisivat silmänpalvelijoiksi eivätkä saarnaisi Jumalan sanan mukaan, niin vapaatahtoinen maallikkosaarnaaja heille toki tarjoaisi elävää vettä ja leipää.
Muuten lastenkodin lapsia ei juuri paljon näkynyt paitsi kahdesti sunnuntaina, aamupäivällä, kuin he marssivat kirkkoon, ja iltapäivällä, kun menivät "saliin".
Silloin kulki koko joukko parittain, pienimmät etupäässä ja molemmat opettajattaret vierekkäin jälkimmäisinä.