Sen tähden hän äkisti painoi päänsä alas, kuin Espedal tuli luo ja ojensi kätensä märkine, pahalta haisevine hansikkaineen häneen päin.
Mutta Espedal vain painoi leukaansa syvemmälle rintaa vasten ja veti suitsista ja vanha hansikas laskeutui raskaasti Anen pään päälle ja hansikkaan pitäjä sanoi kumeimmalla äänellään:
"Meidän pitää mennä Jumalan kasvoin eteen puhelemaan keskenämme, meidän kahden!"
Ja Ane astui alla päin pitkin käytävää kuin varsa, jota suitsista talutetaan ulkoa talliin.
Limainen hansikas piti tytön kättä ja puristi sitä yhä kovemmin, ja Espedal antoi lastenkodin perustajan kuvan edessä lain valon kirkkaasti paistaa pimittyneesen lapsen sydämmeen. Hän ei säästänyt tuomiopäivän hirmua eikä helvetin kauhua, hän kertoi pari vavistuttavaa esimerkkiä varastelevista lapsista, jotka olivat saaneet kauhistavan lopun.
Ane, vielä illalla maatessaan sängyssä, silmät ummessa, näki hänet ilmi elävänä edessään. Espedalin kasvot olivat häneen päin ja niissä suuri käsnä oikealla puolen nenää.
Ja lastenkodin perustajan kuva yhtä vakavana kuin kaikki tietävän
Jumalan. Ja Espedal hänen ylin profeettansa.
Silloin Ane rukoili yhdeksän kertaa peräkkäin, kuten hänen oli täytynyt Espedalille juhlallisesti luvata tekevänsä joka ilta: "Hyvä Jumala, opeta minua pelkäämään perkelettä!"
Lausuessaan sitä viidettä kertaa itki hän, mutta pääsyään yhdeksänteen kertaan vapisi hän pelosta.
* * * * *