Espedalin lähdettyä ryhtyivät lapset heti toiseen vähemmin turhamaiseen leikkiin.
Etehisessä kohtasi Espedal kylänvouti Voldin, joka katsahti häneen samalla tavalla kuin fariseus publikaniin. Ei hänellä kuitenkaan ollut rohkeutta pysäyttää Espedalia, koska hän sydämmessään oli vakuutettu vanhuksen liikkuvan vakavilla asioilla.
Vielä kadulta katsahti hän kerran häneen päin ovea kohti, mutta kääntyi sitte iloisesti lasten puoleen ja sanoi:
"Se on oikein, pikku lapset, tanssikaa te vain ja huvitelkaa!"
Lapset taas ihmetellen lakkasivat leikistään.
Mutta Vold astuttuaan muutamia askeleita kuuli heidän laulavan:
Kun käyskentelin illalla
Ja kuljin rantatiellä,
Niin totta löysin ystävän,
Mi käteen' tarttui siellä,
Oi siellä.
Hyvästi kukkaseni,
Hyvästi ruususeni,
Hyvästi la, la, la, la, la
Hyvästi armaani,
Armaani!
Ja Vold sitte kävellessään kertoi tuttavilleen, että mormooni — hän oli keksinyt tuon sukkeluuden ja ruvennut sanomaan kaikkia heränneitä mormooneiksi — että mormooni Espedal, viisas ja ajoissa vaarin ottava kuin kaikki pyhät, oli hiipinyt Riben luo saamaan arkun tilausta jo kauan ennen, kuin tohtori oli kuollutkaan.
Maallikkosaarnaaja-vanhus tällä välin rukoili Jumalaa antamaan viisautta ja astua köpytteli nurkkahuoneesen.