Sen sijaan oli tavattoman tyhjää koulussa sinä päivänä.

Mutta opettajilla ei oikeastaan ollut mitään halua tehdä siitä muistutuksia, vaikka viran puolesta olisi ollut pakkokin. Sillä siinä kaupungissa harvoin nähtiin kenenkään ajavan kahdella hevosella, vielä vähemmin kahdeksalla. Eikä siitä suinkaan voinut tulla mitään oikeata lumireen vetoakaan, kun ei vielä ollut kylliksi lunta siihen tarkoitukseen. Yhdet ainoat umpivaunut oli koko kaupungissa, ja milloin niiden onnellinen omistaja ja omistajatar olivat ajelemassa, kokoutuivat lapset vaunujen ympärille näkemään näiden onnen suosikkien tulevan sieltä ulos ja sitte katselemaan vaunuja, kunnes ne katosivat liiteriin ja ovi sulkeutui.

Mutta ajattelehan: kahdeksan hevosta yht'aikaa, Ja patsas niin korkea kuin kartano, sanoivat muutamat! Sellaista ei oltu ennen nähty eikä edes kuultu puhuttavankaan.

Sen tähden pysyivät opettajatkin, joilla oli ikkunoita kadulle päin, hyvin uskollisesti lähellä niitä, kävipä heidän luonansa myöskin pihahuoneessa asuvia, vähempiosaisia virkaveljiä.

"Tänään meillä olisi pitänyt olla kuukauslupa", sanoi eräs heistä.

"Niin, tänään meillä tietysti pitäisi olla lupa", vastasi toinen.

Mutta alhaalla laivarannassa oltiin täydessä toimessa. Ei ollut mikään helppo asia saada kyllin vahvoja kaluja eikä siirtää pitkää raskasta kiveä kärreille.

Siihen aikaan ei ollut mitään sellaista hyödyllistä "kaikki kaikissa" kuin kaupungin-insinöörejä tai palomestareja. Kylänvouti seisoi siinä ihan neuvottomana ja katseli viran puolesta. Lähellä asuvaiset merimiehet ihmettelivät ja neuvottelivat, ja mitä kauemmin tuota kesti, sitä suurempi syy oli perämiehillä Paulsenilla ja Monsenilla antaa hyviä neuvoja ja sitä kauemmin saivat naiset ja lapset ihailla tätä näytelmää, joka näytti olevan huviksi myöskin monelle täys'kasvuiselle kansalaiselle.

Yksin pastori Omeyerkin seisoi eräillä rappusilla parin merimiehen-vaimon keskellä, vilkkaasti viittoen käsillään ja unhottaen hetkiseksi kaikki sairaat.

Oli ihan luonnollista, että laivanveistäjät laiturin toisessa päässä, jotka olivat korjaamassa vanhaa laivaa, unhottivat sekä tervapyttynsä että sutinsa ja jättivät tulen ja tervan palamaan ja siirtyivät lauttansa äärimpään päähän näkemään oikein tarkkaan tuota ihmettä. Siinä heitä seisoi niin monta yhdessä paikassa, että lautta painui syvälle veteen ja tappuratukut purjehtivat maihin matkoihinsa.