Viimein huusivat merimiehet ja kaupungin pojat yhteen ääneen "all right" "go on!" He tahtoivat näyttää osaavansa Englannin kieltä. Ja sitte lähdettiin meluten ja pauhaten pitkin laituria, pojat huudellen, tytöt nauraen, merimiehet laulaen tahtia ja perämiehet komentaen.
Kahdeksan yhteen valjastettua hevoskaakkia oli vetämässä, kahdeksan miestä niitä ajamassa, kullakin läjähtelevä ruoska kädessä, ja enempikin kuin kahdeksan töllistelevää poikaa joka hevosta kohti tuon ryhmän ympärillä.
Millä tavalla se kulkue pääsi Rantakadun alapäästä lävitse, jossa tavallisten maitokärrienkin oli vaikea pujotella kadulle pistävien talon nurkkain ja rappusien välitse, se on jälkimaailmalle selviämätön arvoitus. Mutta niin se oikeastaan tapahtui, että merimiehet paikka paikoin auttelivat nostamalla pyöriä esteiden ylitse.
Että Riben muistopatsas nyt oli saapunut, se, jonka kaupunki oli tilannut, tiesivät tuota pikaa sekä suuret että pienet. Eikä se totisesti ollutkaan liiaksi, sanoivat ihmiset.
Jospa heille vain korvaukseksi kaikista sysimisistä, kuin saivat pitää hyvänään, olisi edes vähänkään annettu selkoa puulaatikon sisällyksestä, mutta siellä ei näkynyt muuta kuin että patsas oli punertavaa, sileäksi tahottua graniittia.
Ylämäessä alkoivat pienet hevoset köyristää selkäänsä kuin kissat ja melkoisesti hiljentää vauhtia. Silloin täytyi merimiesten käydä käsiksi ja auttaa nyrkkivoimalla. Ja siten mentiin laulaen ja hurraten niin, että ylempänä oleva koulukartano vavahteli.
Sekä niiden opettajain, joiden luokkahuoneet olivat kadun puolella, että heidän oppilastensa täytyi juosta ikkunoista katsomaan. Opettajat totuttuun tapaansa kieltelivät poikia, mutta eivät muistaneet katsoa heihin päin taikka eivät raaskineet sitä tehdä.
Ja ulkona olevat pikku veitikat juoksivat kiertotietä mäen ympäri.
Viimein päästiin hautuumaalle. Se onneksi ei siihen aikaan ollutkaan etäällä kaupungista. Kuoppa oli jo kaivettu ja merimiehet ryhtyivät työhön nuorineen ja rautakankineen.
Ja pojat kiipeilivät ylös puihin punaisten pihlajanmarja-terttujen väliin tahi haudankaivajan pikku liiterin katon harjalle, joka näkyi kirkkomäen puiden välistä.