"Hän on tuleva sinulle kurittajaksi Kristuksen tykö."
Paras oli puhella Omeyerin kanssa näistä sanoista, jotka lakkaamatta palasivat hänen ajatuksiinsa.
Omeyer hypähti ylös, kuin kuuli Espedalin sanat. Hänen olisi tehnyt mieli sanoa näitä ymmärtämättömiksi ja ikävystyttäviksi, mutta hän kävi jälleen istumaan, katsoa tuijotti vastaiseen seinään ja sanoi:
"Niin, niin … niin, niin … kyllä siinä on jotakin merkitystä."
"Niin, ihan varmaan siinä on", vastasi Ane peloissaan.
"On", sanoi Omeyer, ehdittyään nyt muodostella sen ajatuksen oman luontonsa ja käsitystapansa mukaan, "Espedal tarkoitti, että Jumala voi lastemme kautta helpoimmin tehdä meidät itsemmekin hyviksi lapsiksi ja valmiiksi menemään hänen valtakuntaansa. Minä olen usein elämässäni nähnyt Jumalan lähestyvän lapsien kautta yksin sellaisiakin, jotka ovat kauimpana hänestä. Lasten kautta totuttaa hän meitä luopumaan monesta pahasta tavasta, joita meidän täytyy juuri lasten tähden karttaa; ei papit eikä maallikot voi paremmin kuin lapsemme opettaa meitä olemaan kärsivälliset ja unhottamaan oman mukavuutemme."
"Niin, se on totta", vastasi äiti huolissaan.
"Sinä saat kokea paljon enemmänkin", jatkoi pappi. "Saat nähdä, että Jumala lapsen kautta opettaa sinulle sekä katkismuksen että selitykset uudestaan, ja kuin täysikasvuisena niitä opimme, niin ei se enää tapahdukaan yksistään kirjainten mukaan, vaan me usein vaivumme niin syviin ajatuksiin, että lapsemme ihmeissään herättävät meitä niistä."
"Ei mikään olisi minulle mieluisempaa", sanoi Ane halukkaasti.
"Sen kyllä uskon", sanoi pappi. "Rakkaus lapsiimme, ilo, jota he tuottavat meille, ja myöskin monet murheet heistä ja surut heidän tähtensä, kaikki ne ovat keinoja, joilla Jumala meitä vetää puoleensa."