"Sen minä tiedän", vastasi Ane iloisesti. "Minulla ei ole koskaan ennen ollut sellaista ikävöimistä Jumalan puoleen kuin siitä lähtein, kuin pojan sain."
"Ja sinä olet vast'edes vielä yhä enemmän ikävöivä häntä, mitä kauemmin poika sinulla on. Sitä se Espedal juuri tarkoitti, ja hän oli oikeassa. Lapsista alkaa meille uusi elämä. Ne täyttävät ympärillämme ilman kevätauringolla ja kukkaistuoksulla. Me saamme kokea puhtaampaa ja jalompaa kevättä ja kesää meidän lapsissamme, vaikkapa vuosien myrskyt olkootkin jo puhallelleet pois lehdet meidän omista oksistamme, eikä kukaan meistä voi toivoa elämänsä taivaalle kauniimpaa iltaruskoa, kuin lastemme onni on."
"Miten kaunista se oli!" sanoi Ane kotiin mennessään.
X.
Jälkivaikutuksia.
Pikku Ola oppi jo pienenä poikana oleksimaan alhaalla puodissa, sillä siellä oli aina vähän runsaammin vaihtelua kuin asuinhuoneissa, ja aina siellä oli jotain etuakin. Mutta sitä tapahtui ainoastaan silloin, kuin äiti oli muissa toimissa, sillä hän ei koskaan tahtonut päästää poikaa puotiin, hänellä ei ollut vähääkään luottamusta häneen.
Milloin ei ollut ostajia puodissa, istui Ribe tavallisesti sen takana pikku konttorissa, huolellisesti hoidellen kirjoja ja kirjeenvaihtoa.
Ja silloin oli pikku pojalla aina täysi vapaus puodissa. Sormet kaivelivat kaikkia laatikoita ja taskut muodostuivat pieniksi kaupan haaraosastoiksi.
Puotipoika ainoastaan nauroi eikä sanonut mitään, sillä hänestä tuo oli ihan luonnollista.
Kuin isä tuli puotiin, muuttui se yht'äkkiä ruokahuoneesta leikkihuoneeksi.