"Mitä sinulla on suussa?"
"Veskuna vain", sanoi Ola kokeeksi.
"Valehteletko?" Eikä Ane väräyttänyt silmiänsä pois hänen suustansa.
"Valhe on yhtä paha kuin varkaus … ja varastaa on yhtä pahoin kuin
tappaa… Poika, poika, mitä sinä teet?" Ja ihan jyrkkään sanoi hän:
"Sinulla on rahaa suussa."
Ola vähän nykäytti päätänsä ja avasi suunsa ikään kuin halveksivaan irvistykseen.
Mutta Ane kyllin kykeni huomaamaan pojan temput. Hän näki jotakin lentävän pöydällä olevaan kaulaliinapakkaan ja tuota pikaa veti hän sieltä näkyviin kirkkaan kaksitoista-killinkisen.
Puotipoika nauraa hihitti ja Anton siirsi tuon "totally wreck"-sähkösanoman vasempaan käteensä, voidakseen oikealla tukea suupieltänsä, ja oli vaiti, niin kuin oli ollut koko ajan.
"Lapsi parka, oma poikani!" valitti äiti. "Poika parka, tuollaistako tietä sinä rupeat käymään! Minä antaisin sydänvereni sinun pelastukseksesi."
Ja Ane tahtoi vetää häntä luoksensa, mutta poika työnsi halveksivasti ja vihaisesti katsoen äitinsä pois.
"Tässä täytyy tehdä jotakin", sanoi Ane loukkautuneen tavalla. Ja tuota pikaa hän olikin selvillä siitä, mitä oli tehtävä, ja läksi heti ulos kylmään tuuleen.
Nyt Anton astui hiljaa Olan ohitse ja ääneti silitti hänen päätänsä.
Isältään Ola sitä kyllä kärsi.