Ja Anen täytyi etsiskellä muististansa ja ajatella aina niihin aikoihin asti, kuin hän joutui naimisiin ja sitä ennen oli Riben talossa rannalla. Pastori auttoi häntä muistuttamalla paikkoja ja muita oloja eri aikoina.
Siitä tuli pitkä, hyvin pitkä jono kaikenlaisia kepposia, petoksia ja epärehellisyyttä. Viimein Ane kadotti kaiken vastustushalunkin pastoria kohtaan. Hän kertoi yksin sen onnistumattoman yrityksensäkin, kuin tahtoi omistaa itsellensä ja Antonille Riben koko raha-arkkua, ja tunnusti, kuinka hän pitkät ajat oli himoinnut Riben perintöä ja miten hän oli eräänä yönä ennen testamentin tekoa ollut pahassa kiusauksessa toimittamaan Ribeä pois tieltä, että Anton vastoin setänsä vihaa saisi perinnön.
Sitte Omeyer siirsi kaikki Anen teot lapseen, että Ane oikein näkisi, miten kauheita ne olivat äidin silmissä.
Ane vapisi pelosta.
"Ajattelehan, mitä sinusta olisi voinut tulla ja mikä nyt saattaisit olla tänä hetkenä, jos Jumala ei olisi auttanut sinua, tekemällä kiusaukset niin helpoiksi kuin mahdollista. Kummastuttaako sinua nyt, että lapsi on sellainen?"
Ane itki taas katkerasti.
Vähän ajan päästä hän nosti päänsä ja sanoi jyrkästi:
"Minä muutun ja tulen uudeksi ihmiseksi. Minä olen varoillani lapseni tähden. Ah, minä voisin tehdä mitä hyvänsä Olan tähden!"
"Ei, ei, Ane, tässä tarvitaan perinpohjaisempi kääntyminen. Täydellinen muutos ei tapahdu lapsen tähden eikä äidin rakkaudesta. Sinun pitää Jumalan avulla tulla uudeksi ihmiseksi hyvän ja oikean itsensä tähden ja oman itsesi tähden. Ja kuulehan, Ane, minulla on hyvä toivo sinusta."
"Entä lapseni, poikani, Ola? Teidän pitää ajatella häntä, eikä yksistään minua."