"Ei, vaikka lapsi olisikin tuhlaajapoika vielä kymmenen vuotta, niin minä nyt kuitenkin ajattelen ainoastaan sinua. Sillä jos sinä tulet Jumalan tykö, niin tulee lapsikin. Jos juuri muuttuu hyväksi, muuttuu samalla hedelmäkin. Muistatko Espedalin sanat, Ane: Hän on tuleva sinulle kurittajaksi Kristuksen tykö."
Molemmat olivat vähän aikaa vaiti. Omeyer oli hiukan levoton minkä mistäkin, jota oli lausunut ihan varmasti, myöntämättä vähintäkään poikkeusta, vaikka se olisi ehkä ollut tarpeenkin… Mutta täytyihän sanoa kaikki jyrkkään, muuten se ei olisi vaikuttanut, mitä hän lempeydellään tarkoitti.
"Mutta poikani!" vaikeroi Ane taas tuskaisesti. "Minä en voi sietää ajatusta, että Ola täällä olisi pitkät ajat tuhlaajapoikana."
"Se riippuu Jumalasta ja myöskin sinusta itsestäsi. Jos sinä itse tulet Jumalan lapseksi, niin opit myöskin odottamaan ja toivomaan ja olemaan tekemättä vastoin…"
"Tekemättä vastoin!" kuiskasi Ane rukoillen.
"Niin, Ane, sillä sinä olet, paha kyllä, tähän asti juuri tehnyt vastoin poikasi onnea ja menestystä. Joka lapsi on hyvin herkkä ottamaan vastaan, mitä sen vanhemmat siihen vaikuttavat. Joka päivä tarttuu heidän esimerkkinsä lapseen. Ja sillä, joka on kodissa vallitsevana, on myöskin lapseen suurin vaikutus. Ajattelehan mikä joukko tunteita ja ajatuksia sillä tavoin istutetaan lapsen sieluun ja miten ne viimein muodostuvat sen luonteeksi. Niin kuin sinä annat lapsen ruumiille ravintoa joka päivä, samoin annat sen sielullekin. Sinä et kertaakaan hennoisi antaa lapsellesi vahingollista ruumiin ruokaa, mutta sen sielua sinä ravitset valheella, ylpeydellä, vilpillä, panettelulla ja teeskentelemisellä, ja lapsi ahmii tuota myrkkyä silmillään, suullaan ja sydämmellään. Se kuuntelee tarkemmin jokapäiväisen esimerkin saarnaa kuin sinä papin sanoja. Etkö jo usko, että olet tehnyt ihan vastoin poikasi onnea, Ane?" kysyi Omeyer lempeästi.
Ane vapisi.
"Voi, Jumala auta minua!" huokasi hän.
"Sittepä myöskin käsität, että tie pojan sydämmeen käy sinun kauttasi. Sinun pitää ensin katua omia tekojasi ja parantaa oma elämäsi; sitte vasta voit parantaa hänet."
Ane läksi ja Omeyer palasi lastensa luo. Astuessaan kyökkiin kuuli hän kolmen iloisen lapsenäänen laulavan: