Neiti katseli häntä hetkisen tutkivasti ja sanoi sitten, luoden katseensa lattiaan:
"Minä vain uskon, että teitä on joku tosiaankin vetänyt nenästä, kun tutkintonne noin kävi, en minä muuta ymmärrä."
Rejeriin vaikutti aivan kuin huomattava tapaus se seikka, että neiti tuossa kohdassa uskoi häneen.
Saaran siinä katsellessa lattiaan Rejer oli tuijottanut hänen koreaan tukkaansa, joka oli vaaleampi sisäosiltaan ja tummempi pinnaltaan. Siksi se kammattuna näytti keltaisen ja tumman juovikkaalta. Kasvoilla näkyi omituisen hyvä, melkeinpä ujo ilme.
"Oh, helppoahan on pirua syyttää — kantakoon kukin selkä omansa!… Kiitos nyt vain kaikista kahvikupeista, jotka olen teiltä saanut; en tahtoisi niitä saamattomiksi, vaikka koko perämiestutkinto tulisi korvaukseksi!… Ja voikaapa hyvin, neiti Rördam!"
Hän uskalsi tarttua neitiä käteen, ja meni nopeasti menojaan.
Mutta katua kulkiessaan hän vielä näki vakavain silmäin katseen suuntautuvan itseensä niin ihmeen kauniisti, kuin olisi katselija halunnut antaa hänen mukaansa matkalle jonkin toivomuksen tai neuvon.
— Alertin luona oli täysi kiire. Vesitynnörit makasivat kyljellään, ja perämies seisoi mälli suussa komentamassa miehiä voitelemaan ja irrottamaan sidenuoria ja selvittelemään taklausta, niin että voitaisiin nostaa ankkuri seuraavana aamuna.
"Muistahan tulla minua ruuhella hakemaan laiturista illalla kello yksitoista!" nyökkäsi hän lyhyesti nähdessään Rejerin.
Rejer ryhtyi työhön ja tempoi kuin karhu.