"Maaliskuu! Maaliskuu, ystäväiseni!" puheli hän Rejerille vuoteesta, "silloinhan se leini iskee puujalkaan — mielelläni minä sen ripustaisin ilmapuntariksi laivaan, jos vanha Conrad Rördam siten pääsisi voihkimasta. Oih, oih!" — hän siirtyi vuoteessaan… "Se paleltui minulta silloin kun englantilainen sai meidät saaliikseen Skagerrakin jääkappaleiden seassa; mutta ei se sittenkään minua tyyten jättänyt. Niin, niin, se teki halvasta meripojasta Dannebrogin miehen!"
Rejerin piti nostaa hänet istualleen monen voihkinan kuuluessa.
"Perämiestutkinto meni aivan penkin alle tänä vuonna, ystäväiseni, vaikka sinun lahjojasi kiitettiin… Niin, niin, niin, — me teemme haaksirikkoja kukin tahollamme…
"Ja nyt lähtee Alert taas matkalle! — siisti, kelpo mies tuo perämies Lind!… Ei unohda vanhoja poikaiän ystäviä — aikoi tulla sanomaan minulle hyvästi tänä iltana — kuuntelee huvikseen vanhan Lollandin-miehen juttuja —
"Aika täpärällä, näen mä!" sanoi hän Rejerin yht'äkkiä noustessa. —"Niin, niin, niin… Hyvästi vain, ystäväiseni! Kesä saa kulua pitkälle, ennenkuin sinun pilkkomasi halot meiltä loppuvat."
Tuvassa Saara ilmeisesti hämmästyi hänen tuloansa.
Rejer varautui leveään, itsetietoiseen puoleensa. Neiti sai kaikessa espanjalaisuudessaan tosiaankin sietää häntä ne viisi minuuttia, jotka hän aikoi tuvassa viipyä; eihän hän sille mitään voinut, ettei ollut samanlainen kuin perämies Lind!
"En tahtonut lähteä sanomatta hyvästi isällenne", sanoi hän, "vanhus oli kunnon mies minua kohtaan talvella — ja teille samaten, neiti! Alert on nyt jälleen lähdössä. Niinhän minä takerruin omiin kerskauksiin! — mutta samapa tuo lienee sille, jolla on pelkkä oma itsensä hoidettavanaan, kuten te sanotte."
"Eipä niinkään, Rejer… Jansen… Juhl… on kai kohta entisellään!" hän katsoi hiukan leikillisesti Rejeriin — "eihän hän ole menettänyt…"
— "edes uhkeata nenäänsä, arvelette. Ei, siihen saatte iskeä monta kertaa, ennenkuin se litistyy. Se on saanut vain sen, mikä on sille terveellistä, ja parempi olisi, jos se olisi asioita jo ennen vainunnut."