"Ellei hän olisi vastannut tuolla tavalla, niin totisesti luulen, etten olisi talosta sinä iltana lähtenyt kysymättä häneltä, tahtoiko hän ruveta rouva Lindiksi — saadakseni varmuutta, näetkös! Mutta sitten minä ajattelin, että täytyyhän tuollaista asiaa toki harkita; olen minä rakastunut ennenkin ja silloinkin paljon ajatellut! Ja sitten hän sanoi sen niin terhakasti ja varmasti, että minä vain nauroin ja arvelin: vannomatta paras, neitiseni! Mutta usko pois, silloin hänen silmänsä leimahtivat, niin tuimasti hän oli tosissaan.
"Toisinaanhan minä ajattelen, enkö sittenkin ollut tuhma. Olisihan asia nyt selvä! — Mitä sinä arvelet?"
"Mitä tuhannen — osaan minä siitä arvella, perämies!"
Rejer vältti tämän jälkeen, mikäli hänestä riippui, tuontapaisia keskusteluja. Sekä sää että laivaelämä tarjosivat sitäpaitsi enemmän vaihtelua, kun alettiin lähestyä Kapkaupunkia.
* * * * *
Alert oli purjehtinut Table Baita pitkin Kapkaupunkiin, oli sitten purkanut kappaletavaralastiaan Port Elisabethissa ja liukui nyt rivakkaa vauhtia kirkkaan pilvettömän sään vallitessa St Mauritiuksella sijaitsevaan Port Louisiin. Saari tunturimuotoineen ja kasvullisuuksineen, istutuksineen ja huviloineen ja vihdoin itse kaupunki — tuo oli noussut kuin ilmestys kuvastelevan, sinisen meren helmasta.
Siinä venheessä, joka saapui laivan kupeelle ennenkuin oli saavuttu sataman edustalle, oli terveystoimikunnan jäsen ja pitkä, keltainen, kultasankasilmälasinen tohtori, joka teki kaikenmoisia kysymyksiä, kurkisteli ruhviin, katsoi kajuuttaan ja vihdoin vaati nähtäväkseen lääkekirstun, jonka perinpohjin penkoi ja tutki. Hän pisti pikkusormensa kärjen eri rasioihin ja pulloihin, maisteli niiden sisällystä, avasi kääröjä ja kietoi jälleen kasaan, tutkieli päätään pudistellen ja teki jos jotakin.
"Hirteen minut, ellei hän pistänyt mukaansa jotakin kääröä tuolta kirstusta!" sanoi stewardi tohtorin kiivetessä alas nuoraportaita. "Hän oli kuin ilmeinen keltakuume itse!"
"Kunpa päästäisiin lähtemään tästä pesästä!" virkkoi Lind; tuo erinomainen vastaanotto ei häntä huvittanut.
Ankkuritouvi täytyi jättää malaijilaisten sukeltajain huostaan, jotka kiinnittivät sen suunnattoman vahvaan merenpohjassa olevaan rautaketjuun. Laki kielsi omaan ankkuriin turvautumasta. Oli odotettavissa hirmumyrsky, jollaisia niissä seuduissa sattuu ajoittain, joka kolmas tai neljäs vuosi, ja joiden jäljessä liikkui hengenvaarallisia, kosteuden synnyttämiä kulkutauteja.