Rejer oli sairaalasta riittävästi selvillä — sinne ei yliperämiestä vietäisi, niin kauan kuin hänen päänsä pysyi pystyssä… se oli suoraan ruumisarkkuun asettamista. — Pois täältä vain, toiseen ilmastopiiriin! oli sairaalan lääkäri sanonut.

Kiniini oli ainoa tehoava keino. Mutta apteekissa sen hinta oli noussut kaksikymmenkertaiseksi. Siitä oli puute, sanottiin, — tai olivat keinottelijat kiertäneet hinnan niin korkealle. Alertin lääkekirstusta sitä ei löydetty ollenkaan, ja nyt älyttiin, että pitkä keltainen otus oli pelastanut sen omaan taskuunsa. Oli kulkutautien aika, ja sopi siis järjestelmällisesti ryöstää laivat.

Rejer lähti maihin kaikkine punnanrahoineen mitä voi saada käsiinsä ja sai kymmenellä punnalla yhtä paljon kiniiniä kuin muuten olisi saanut viidellä shillingillä. Hän varustautui nyt vakavasti ottelemaan kapteenin kanssa ystävänsä maihin kuljettamisesta.

Mikään ottelu ei tullutkaan kysymykseen. Kun hän palasi laivaan, makasi kapteeni kuumeväristyksissä ja oli raivoissaan. Ankarain kuumekohtausten toisinaan hellittäessä hän komensi laivan lähtemään — tänne jääminen merkitsi kuolemaa!

Rejer ei ollut tehnyt montakaan kierrosta kannella kun hän jo tiesi mitä piti tehdä: — miehet oli haettava sairaalasta vielä tänä iltana ja sitten yöllä lähdettäisiin.

Vielä yksi mies sairastunut! — Nyt oli enää neljä työkelpoista kuudestatoista; mutta muutamain intialaisten satamajätkäin avulla asiat saatiin kuntoon, kun hyvin maksettiin.

Rejer lähti itse sairaalaan ja sai kapteenin nimessä miehet kantajien haltuun. Sitten kohotettiin pimeässä joku purje, ankkuritouvin pätkä vedettiin sisään ja suuntauduttiin hiljalleen ulapalle…

XI.

Ystävyys ja lempi.

He purjehtivat pitkin avaraa, rannatonta valtamerta sairaala kannen alla!… Kuumejanoa ja voivottelua — ja tuskin ainoatakaan raikasta tuulahdusta ankarassa kuumuudessa.