Lind työnsi merimieslakkinsa mustakiharaiselle takaraivolleen istuessaan siinä kajuutansohvalla:
"Minun sedälläni, Laurvigin vanhalla Lindillä, on priki, jolle hän ei enää saa muita kuin puulastin kuljettajia; se kulki ennen St Ybesissä suolan haussa. Rupea hänen yhtiökumppanikseen; kuka tietää, vaikka se vetelisi. Hän on siihen hyvin halukas, sillä tuo liike kannatti. Mutta sinun on syytä ensin koetella alusta, ei kannata pohjaan mennä!"
"Tietysti, tietysti, Lind! Kirjota ukolle ja sano, että nyt hän saa prikilleen kuljettajan."
XIV.
Kotoisia kokemuksia.
"Arcturus — Laurvig" oli kulunein keltaisin kirjaimin merkitty sen prikin peräpeiliin, jonka Rejer oli saanut kuljetettavakseen. Se oli aikamoinen vanha kaukalo, jonka ominaisuuksiin kuului vielä, että se aina sai pahan sään niskaansa. Mutta neljättä vuotta Rejer nyt jo oli sitä kuljettanut St Ybesin ja kalastuspaikkain väliä ja alas Itämerelle — ympäri kuin myllyssä! Näinä kolmena vuotena hän oli koonnut hyvät rahat ja mennyt sitäpaitsi heti ensimmäisen retken jälkeen naimisiin.
Hänen kotinaan oli tykkimiehen vanha talo Stavaernissä, ja tällä kertaa, kun hän palasi Itämeren matkalta — se tapahtui juhannuksen aikaan — oli Saaralla hänelle esiteltävänä kolmen kuukauden ikäinen nuorukainen.
Se oli jo toinen järjestyksessä. Vanhimman nimi oli Jan. Toisen tahtoi Rejer varmuuden vuoksi nimitettäväksi samalla nimellä, ja siitäpä seikasta nyt olikin käyty sangen tuimaa kiistaa tuvassa. Ja sitten, kun tuo asia oli päättynyt niin, että pojasta tehtäisiin Conrad, tykkimiehen kaima, sitten syntyi päätaistelu!
Kuten ainakin se, joka on saanut tahtonsa toteutetuksi, oli Saara nyt muuttunut varsin lempeäksi ja kiltiksi. Hän käyskeli riidan esine käsivarrellaan ja oli vaimona vielä kauniimpi kuin tyttönä; näytti siltä kuin hän kaikin puolin olisi paremmin sopinut tähän olotilaan ja kuin hän nyt vasta olisi tullut täydelliseen tasapainoon.
"Mutta Rejer!" sanoi hän tullen herttaisesti hänen viereensä, niin likelle, että kastamaton pikku Conrad saattoi tarttua isäänsä nenään, "milloin sinä nyt sitten ajattelet muutettavan pohjanpuoleen? Muistahan pienokaisia! Sitä ei saa viivyttää, niin että meidät syksy yllättää."