Hänen salaisena kauhunaan oli, että Rejer taaskin lähtisi matkalle tuolla pahassa huudossa olevalla, vanhalla vuotavalla suolapurrella.
"Hyvin minä olen ansainnut tänä vuonna ja olen ajatellut olevan parasta jatkaa vielä vähän aikaa, niin että muutetaan ensi kesänä."
"Sinä aiot jälleen Espanjaan!" huudahti Saara.
"Kesäpäiviä — kauniita ilmoja!"
"Kauniita ilmoja, niistä sinä tulet aina kotiin juttelemaan, Rejer!"
"No mitäs sitten, eivätkö sinulle sitten kelpaa kauniit ilmat?"
"Ei mutta Rejer, kerranhan sen kuitenkin täytyy loppua — kerran meidän täytyy ryhtyä toimeen siellä pohjoisessa, ymmärtääkseni."
"Älyäthän sen, että mitä enemmän pääomaa voi sijottaa sillinpyyntiin, sitä parempi."
"Tuota noudattaen sinä saat jatkaa tuomiopäivään asti. Kyllä sinä olet minulle koreasti jutellut, mitä kaikkea aiot suorittaa Aa-vuonolla — ja sitten!" hän heilautti päätään espanjalaiseen tapaan, ikäänkuin olisi tahtonut sanoa, että hän nyt ne lorut puhaltaa menemään.
Saara lähti menemään lattian poikki: — "Taas Espanjaan… nyt kun minä luulin sinun päässeen siitä! En minä luullut sinun niin huonosti pitävän sanaasi, Rejer."