"Etkö ymmärrä, että raha on rahaa — että se on sitä ruutia, jolla minun on ammuttava."
"Sinulla on nyt yli yksitoista sataa taalaria, Rejer! — ja talosta on tarjottu hintaa, niin että jää vähintään kaksisataa taalaria, kun velat vähennetään. No niin, jos täällä tahdot asua, niin asia on toinen; mieluimmin näkisin niin käyvän isojen poikain vuoksi. Mutta silloin jätetään silli ja kaikki mistä olet jutellut omaan arvoonsa!… No niin, jäädään vain tänne asumaan. Sinä palaat sitten tänne meriltä noin parin viikon ajaksi kaksi kertaa vuodessa; siitä tulee vuodessa tasan koko kuukausi eli kolmessakymmenessä vuodessa kolmekymmentä kuukautta. Me siis vietämme yhdessä kenties puolikolmatta vuotta elämästämme. Sittenpähän ei liioin niin helposti kyllästytä toisiinsa!" Hän meni ja asetti pojan kehtoon; mutta reippaista liikkeistä ja harmistuneesta ilmeestä näkyi kyllä, mitä mieltä hän oli.
"Saat ottaa sen miten hyväksi näet, Saara, mutta mitä minä olen sanonut, se pysyy!… Ensi vuonna muutetaan."
"Kuulehan Rejer!" sanoi hän hitaasti, katsahtaen mieheen kehdolta, jonka yli oli kumartuneena. "Minä voisin antaa sinun pitää pääsi pojan nimeen nähden ja tehdä hänestäkin jonkin Janin, kunhan vain kohta lähdettäisiin pohjoiseen."
"Ei, se ei käy päinsä!"
"Etkö tahdo?"
"En!"
Saara kimmahti pystyyn. "Vai niin, ettet tahdo? — Mieluummin uppoat merenpohjaan suolalasteinesi tuossa kamalan mädänneessä aluksessa. Sinä puhut aina koreista ilmoista, mutta luuletko, etten minä ole asiaa tiedustellut keneltäkään muulta kuin sinulta? Sinä olet hukkumaisillasi joka kerta, on kirvesmies sanonut; hän ei edes lähde enää mukaasi. Ole hyvä ja huku! Minä osaan kyllä itse pitää huolta näistä kaikista, minä — vaikka nuo kaksikin on lisänä! Mutta koskaan — koskaan en minä voi unohtaa, Rejer, että sinä saatoit jättää minut sellaiseen suruun tarpeettomasti. Kyllä minä kuulin, millaista oli ollut viimeisenedellisellä kerralla Espanjan merellä Brestin edustalla; sillä kertaa oli sekä henki että rahat tiukasti kysymyksessä. Mutta niin kauan kuin täytyy, niin täytyy, ajattelin minä silloin. Mitä sinä sanoisit, Rejer", lisäsi hän tulta iskevin silmin, "jos minä ja tuo lähtisimme kehdossa keinuttelemaan Espanjaa kohti?… Se on hävytöntä! En minä ole milloinkaan lupautunut matkaasi sellaisin ehdoin!"
"Kirvesmies on arka hengestään kuin koira — hyvä että pääsen siitä juorukellosta! — ei ymmärrä arvostella vuotoa enempää kuin sitä korjatakaan. Siksipä juuri minä annan hänen mennä menojaan, jos tietää tahdot. Enhän minäkään aivan epätoivoinen ole; itsehän minä muuten hukun, jos hukun…ja jos tosiaan niin hullusti sattuisi sellaisin ehdoin, joita et ole hyväksynyt, kuten sanoit, niin onhan sinulla täällä rahoja, niin että saat lapset viedyksi eteenpäin."
"Rahoja?… Rahoja! Minä en välitä rahoista, vaan sinusta, minä. Minun puolestani voit mennä minne hyvänsä maailmassa, kunhan et mene pohjaan, sanon minä sinulle, ja sinne sinä juuri menet pelkästä rahanhimosta. Silli? — Aa-vuonolle? Sano kuuhun, kunhan tiedän, että varmasti olet siellä, ja pääsen pelkäämästä. Mutta lähteä nyt tuolla kurjalla aluksella! — Ja sitten, Rejer, muista, muista kaikkia niitä ihmishenkiä, joista olet vastuussa omasi ohella, jos jotakin tapahtuisi — kahdeksan miestä! Onko se oikein, voitko vastata niistä Jumalan ja omantuntosi edessä?"