"Sinussa kiehuu yli reunain, näen mä, ja sinä tempaat pataa mistä sangasta sattuu. Ensinhän oli asiana, että minä niin huonosti pidän sanani siinä pohjoiseen muuttamisen asiassa, ja nyt sinä meluat suola-aluksesta! Mitä minun pitää ajatella?"
Toinen ei vastannut; ryhtyi vain kehtoa keinuttamaan.
"Kuulehan, Saara", sanoi Rejer hetkisen mietittyään, "saat pitää pääsi, mitä prikiin tulee. Minä lopetan Arcturuksen kuljettamisen. Rahojahan minä olen ansainnut, kuten sanoit. Mutta kuules nyt", — hän meni luo ja laski molemmat kätensä istujan olkapäille katsoen häntä silmiin:
"Me kaksi emme koskaan toistamme petä — emme liukastele toisillemme, Saara!" Hän otti muutaman askelen lattialle päin, kääntyi äkkiä ja sanoi niin kovalla äänellä että poikanen hätkähti ja alkoi huutaa:
"Ei mitään viekastelua — rehellisesti me toimimme tässä talossa!"
— Arcturuksen kapteeninvirka siis jätettiin, ja kesä- vieläpä melkein koko heinäkuukin kului muuttamista järjestettäessä. Mitä Saaraan tulee, oli se kerrassaan irtautumista kaikista vanhoista oloista, joihin oli kuin kiinni kasvanut. Niinpä työ osottautuikin suuremmaksi kuin kumpikaan heistä oli ajatellut.
Kaikesta huolimatta he elivät tavallaan kuherruskuukausiaan; sillä näin kauan ei Rejer koskaan ennen ollut saanut olla kotona omassa tuvassaan, olkoonpa, että se nyt olikin syrjällänsä! Ja sitä hän toisteli yhä vakuuttavammin, että naimisissaolo ja pitkille matkoille lähtö olivat kerrassaan yhteensopimattomia.
Toisaalta hän ei ollut ollenkaan sokea sille seikalle, että kotonakin saattoi olla yhteensopimattomuutta. Hän oli astunut valtaistuimelle siinä täysiverisessä Juhlien vakaumuksessa, että aviomies luonnollisesti oli itsevaltias talossaan; mutta kävi ilmi, että Saara olikin tarkottanut ja vaati melkoisesti rajotettua perustuslaillista hallitusmuotoa. Hän veti toisen viivan toisensa jälkeen oikeutensa puolesta ja vastoin miehen holhousta.
Nyt sattui vielä niin onnettomasti, että Rejerin täytyi taipua kerran toisensa jälkeen: sillä kaikissa muuttoa koskevissa kysymyksissä: mitä tuolle tehdään? mitä myydään? mitä otetaan mukaan? — oli Saara kieltämättä käytännöllisempi, ja tuntien olosuhteet hän samalla paremmin keksi keinoja. Rejerillä ei ollut mitään erinomaisia taipumuksia sellaisiin pikkuasioihin ja hän älysi yhä selvemmin, miten vähän kunnioitusta hänen viisautensa näillä tahoilla herätti. Hän vetäytyikin mielellään takaisin sanottuaan jotain, jonka piti muka olla painava todiste kuin moukarin isku. Hän ei tahtonut pidettävän huutokauppaa — ei sanonut ymmärtävänsä, miksei joku paikkakuntalaisista voinut ostaa kaikkea, mitä he eivät ottaneet mukaansa — kunnes Saara eräänä päivänä vastasi sangen lempeästi, mutta silmäkulmassa salainen ärsytys: "Käyhän sinä, Rejer, puhumassa sille ostajalle!"
Niin, käyhän puhumassa! Rejerin teki mieli ostaa itse koko roju, vain ollakseen oikeassa.