"Saaralta terveisiä!"
"Tuhannet kiitokset."
"Te olette aina ollut hänen suosiossaan — ja tehän puolestanne olette aina katsellut häntä hyvällä silmällä; olette puhunut hänestä minulle monet kerrat…"
"Kautta syntisen sieluni! Vain sen perusteella, mitä minä olen hänestä sanonut, hän voisi milloin hyvänsä päästä taivaaseen ihan oikopäätä — kyllä hän on saanut ponnistella nuorella iällä. Ja niin paljon pahaa kuin hänestä on puhuttu, sanottu ylpeäksi ja kopeaksikin, ja sittenkin hän vei kelpo kapteenin ihan heidän nenänsä edestä!"
"Niin, nähkääs, rouva Wahl, senpätähden hän onkin muistanut teitä tässä muutettaessa ja arvellut, että sitä, mikä meiltä jää, ei peri kukaan muu kuin vanha Walla."
Walla hypähti äkkiä seisoalleen ja niiasi kerran toisensa jälkeen. "Sanokaa rouva Juhlille, että minä olin kerrassaan maahan vajoamaisillani — suoraan maan alle, ja että vanha Wahlin matami kyllä pitää hänet muistossaan istuessaan kadunkulmassa koriensa ääressä ja tekee minkä voi, jotta Jumalan siunaus olisi mukana matkallanne ja muutenkin kaikin puolin elämässä… Oikeinko totta, että hän muisti köyhää eukkoa! Kaikki tyynnikö, sanoitte?" kysyi hän äkkiä. "Kaikki on esillä kyökissä teidän varaltanne. Torgersenista saatte avaimen; he kyllä tietävät asiasta."
Walla alkoi jälleen elehtiä ja voimakkain purkauksin vakuuttaa kiitollisuuttaan.
"Istukaahan nyt taas, rouva Wahl! Kas, tuonnehan olette pudottanut montakin paperilappua", sanoi Rejer poimien lattialta muutamia palasia, joihin oli lyijykynällä tehty merkkejä ja merkintöjä.
"No voi minua — ne ovat muistiinpanoja! Minä istuin juuri niitä tarkastamassa, herra kapteeni, niin tässä unohtuu toinen jos toinenkin asia! Uskokaa minua, ajatukset käyvät lyhyiksi vanhalla iällä. Se nyt oli tuo Anders, merisotilas. Hän sanoi olevansa velkaa vain seitsemän piparkakkua, ja kumminkin — uh, millaista nuoriso on nykyaikana!"
Vanha Walla-rukka! mietti Rejer astellessaan katua alaspäin, ankara ilmasto tekee puut käyräkasvuisiksi! Hän taipuu ja hiipii ja kyyristyy pysyäkseen kiinni elämässä.