Toisen kuolema — toisen leipä! — Ja talostakaan ei muuteta ilman että pimeistä ullakonkomeroista tai muualta kasaantuu joukko puolipitoisia, puolikuluneita, kaupaksimenemättömiä esineitä, joilla voi olla oma käytäntönsä ja myyntiarvonsa, kunhan tulevat oikeihin käsiin, ja joita innokkaasti halutaankin.
Tässä kohdassa, joka ei suinkaan ollut oleellisimpia, Rejer lujittui ja koko järkkymättömällä voimallaan vei tahtonsa perille.
Wallan piti saada periä! Hänen eikä kenenkään muun niistä hakijoista, joita oli ilmaantunut naapuriston pesumuijien, apumuijien ja kaikenlaisten muijien muodossa. Suurella vaivalla Saara sai pelastetuksi lastenvaatteet, jotka hän "ainakin tahtoi antaa niille, jotka sellaisia tarvitsivat… Matami Wahl ei ainakaan voinut niitä käyttää!" kuului pilkallinen huomautus.
— Tavarat oli viety rahtialukseen, jossa ne kuljetettiin lännenpuolelle, ja kaikki järjestyi parhaalla tavalla, kunnes tuli kysymykseen, miten Saara ja hänen kaksi pienempää ja neljä suurempaa hoidokkiansa parhaiten sijotettaisiin. Täällä merellä oli hän yhtäkkiä kerta kaikkiansa alistunut Rejerin viisauteen; hänestä oli tullut säyseä kuin lammas ja niin taipuisa, että hänet olisi voinut kiertää sormensa ympärille.
Heidän oli määrä lähteä Fredriksvaernin satamansuulta yöllä käyttäen hyväkseen oivaa tuulta, vaikka satelikin. Rejer lähti iltasella käymään matami Wahlin luona oikeuttaakseen hänet juhlallisesti perimään kaikki mitä hän voi talosta löytää heidän mentyänsä.
Niin sokea ei Rejer ollut ollut, ettei olisi nähnyt hän ruskeata viittaansa. Hän oli huomannut sen usein tykkimiehen talon läheisyydessä, ja ehkäpä sekin oli vaikuttanut, että hän nyt muisti eukon ja puolsi hänen etujaan; mutta eukolla taisi olla hiukan omallatunnollaan siitä, mitä oli Saarasta puhunut ja hän kai tunsi, ettei tuuli puhaltaisi hänen viittaansa suotuisasti siltä kulmalta, joten hän oli vain ikäänkuin myötätuulessa purjehtinut katua pitkin hänen nähtensä.
Tällaisia olivat ainakin Rejerin arvailut, ja ne vahvistuivat, kun eukko hänen sisääntullessaan puhkesi puhumaan:
"Enkös minä tiennyt, että te tulisitte, kapteeni!" Ääni kuulosti hämmästyneeltä. "Ettehän te toki unohda vanhaa, raihnaista ja köyhää eukkoa, joka on tuntenut teidät hädän aikana."
"Tulin sanomaan hyvästi, rouva Wahl!"
"Vai niin! — Vai niin!"