Martti ja Torsten ja Jo ja Vidkun, itse emätilan torpparit, olivat samaa mieltä kuin isäntärenki Anders: että se oli mahdotonta, että heidän tuli vastata hänestä Juhlin emännälle.
"Tulla kotiin Aa-vuonolle ilman Juhlin poikaa — sitähän saisi hävetä kaikkien ihmisten vuoksi!"
Pari heistä kuivasi jo silmiään lapaseensa, kun näkivät kaikkiin suostutteluihin taipumattoman ilmeen, joka selvään osotti, että Rejer piti päänsä.
Ei siis ollut muuta neuvoa! Juhlin pojan piti saada tahtonsa täytäntöön — heidän täytyi luottaa rouvalle osotettuun kirjeeseen — mutta kotiinsoutajien rinnassa tuntui raskas paino.
"Kuulehan, Anders! Sinun on vastattava Laukista — etteivät ota sitä Haarstadiin myllynkiviä kiskomaan. Kerro vain äidille terveiset, että minä sanoin niin!"
Tuon tehtävän Rejer uskoi Andersille viimeiseksi, kun hänet laskettiin maihin Skudesnäsin laiturille.
Ja vuosikausia Hammernäsin torpparit arvailivat sinne ja tänne, mitä Rejer oli antanut Andersin asiaksi, Andersin oli näet määrä sanoa se vain Juhlin emännälle.
* * * * *
Vuonoseudut olivat pelanneet meren viheriän pöydän ääressä, uskaltaneet taaskin kerran viimeisensä — ja hävinneet.
Siinä onnen arvan toinen, nurja puoli: venheet tyhjinä, huoneet tyhjinä, rasittava elintarvepula, sairautta ja kurjuutta.