Hän makasi tuijotellen yhtä ainoata ajatusta: että hänen oli nyt palattava kotiin. Mutta sitten hänelle selvisi, että se oli aivan mahdotonta; hänen sopi yhtä hyvin lähteä suoraa päätä.

Vihdoin otti luonto osansa: hän nukahti.

Aamupuolella syntyi tuvassa levottomuutta. Miehillä oli kotimatka murheenaan, he nousivat aikaisin, tirkistelivät ilmoja ja paneutuivat jälleen makuulle. Rejer kuuli puolittain uneensa, että he puhuivat itätuulen enteistä ja soudun vaikeudesta. He kolistelivat, hinasivat eväsarkkujaan ja sammioitaan, kulkivat ulos ja sisään, ja joka kerta pimeni se heikko päivänkajaste, joka pienestä, likaisesta ikkuna-aukosta paistoi tupaan. Rejer tunsi tuon unessa…

Yht'äkkiä siitä muodostui jotakin suurta, mustaa ja kumartunutta, joka ojenteli leveitä, raskaita, käyriä käsivarsiaan… Hän tunsi Hammernäsin hongan, jonka märkäin, ilmanpuremain oksain yllä häilyi harmaja sarastus — se tuijotti häneen musertavana, suuttuneena, koko aavemaisessa ryhmyisessä mahtavuudessaan.

Mitä kauemmin hän sitä katseli, sitä enemmän se muuttui hänen äitinsä jykeväksi hahmoksi — istumassa penkillä etukumarassa, kädet sylissä. Äiti katsoi häneen vakavasti ja vaatien ja lausui:

"Meidän tulee olla Ottilialle ikuisesti kiitollisia! Näetkös, Rejer, meidän on kaikkien taivuttava ja kumarreltava ja väisteltävä parhaamme mukaan, jos tahdomme päästä eteenpäin."

"Taipuako? Ei, mieluummin taitun!" Hän hypähti samassa pystyyn.

Noilla sanoilla hän alotti sen lyhyen, lyijykynällä kirjottamansa kirjelapun, jossa hän ilmotti äidilleen, että kotiin hän ei tule, ennenkuin voi omasta kukkarostaan maksaa Hammernäsin ja että hän nyt aikoi yrittää onneaan maailmassa. Kun hänellä olisi lisää ilmotettavaa, niin äiti kyllä oli saava tietoja kiitolliselta ja aina muistavalta pojaltaan Rejer J. Juhlilta.

Suuri ja sanoin kuvaamaton oli isäntärenki Andersin ja muiden hämmästys, kun hän heidän kantaessaan purjetta venheeseen lyhyesti ja päättävästi ilmotti aikovansa matkustaa Bergeniin, sen sijaan että olisi seurannut heitä kotiin. Hän oli harkinnut asiaa yöllä — mutisi jotakin isänsä kuolinpesästä ja sillin myynnistä seuraavana vuonna. Hän tahtoi päästä maihin Skudenäsissä yrittääkseen sieltä johonkin pohjoiseen päin kulkevaan laivaan.

Miehet seisoivat hetkisen mykkinä, suu auki, ja sitten kun he alkoivat ymmärtää, venyivät naamat, silmät pälyilivät maahan, tupakkaa syljeksittiin sinne tänne ja korvan taustoja raaputeltiin raskaissa mietteissä…