Rejer murahteli jotakin vaatimatonta itsestään.
"Tietysti sinä osaat! Alertille tarvitaan uusi kokki, niin että sinä lähdetkin mukaan Välimeren matkalle ja etenet keittämällä, niin hyvin kuin osaat, ensimmäisen kerran. Kymmenen riksiäsi saat käyttää rikataksesi itseäsi hiukan uuteen uskoon. Sillä jos sinä saavut tuollaisessa pitkässä sarkanutussa, jonka selässä on luunapit, niin ne kiskovat sinut märssyraa'an alle koko sataman katseltavaksi."
Rejer oli istunut hetkisen tuijotellen hernevatiin ja ajatellen uutta, odottamatonta tointa, jonka hän ehkä tulisi saamaan.
Äkkiä hän siirsi katseensa perämieheen. "Samapa tuo, loiskuttelipa sitä herneitä tai vettä — merelle minä tahdon!"
V.
Hankauksia.
"Puskekaa ulos sieltä!… Reivaamaan… reivaamaan… reivaamaan!" kaikui äkkiä jalkaintöminän ja melun seasta Alertin kanssikojuun.
Rejer raotti varovasti silmiään… Ensimmäisinä päivinä Pohjanmerellä hän tunsi maatessaan suoranaista pelontuskaa tuon huudon varalta; hän tiesi olevansa pitkäuninen ja ryhtyi kaikkiin toimenpiteisiin maatakseen valvovin korvin. Kokkina hän näet oli vapaa tavallisista vahtivuoroista ja sai nukkua koko yön paitsi milloin oli reivattava tai muunlainen jokamiehen työ tuli kysymykseen.
"Reivi märssypurjeeseen!… Prammipurje kiinni!… Puskekaa ulos sieltä!" kuului ylhäältä, ja komentosanoja säesti rappusissa läkkikastrullin räminä.
Rejer nousi istualleen; hänen ensimmäinen epäluuloinen silmäyksensä kohdistui kenkiin, jotka joku oli edellisenä yönä naulannut lattiaan.