Rejer tunsi ylpeytensä heräävän eloon:
"Ei, ei ollenkaan! Minulla on varakas koti — jos tahtoisin heitä vaivata."
"Vai niin, ystäväni. Tahdoin vain kysyä — parhaassa tarkotuksessa!"
Hän erosi Rejeristä päätään nyökäyttäen.
Opettaja oli saanut oppilaan, jota hän hiukan kummasteli. Toisinaan hän saattoi haukotella kauhistuttavan pitkään tai pidätellä haukotusta toisensa jälkeen kaikessa hiljaisuudessa, niin että olisi voinut luulla häneltä puuttuvan sekä älyä että harrastusta. Mutta jos sattui jotakin, jota hän ei ymmärtänyt, niin hän nousi ja kyseli kyselemistään hiljaisella äänellä. Nenän juuressa näkyi silloin ikäänkuin tyytymätön piirre, ja innokkaasti hän kyseli ja otti asiasta selkoa, kunnes se hänelle valkeni, toisten nauruntirskeestä välittämättä. Siinä oli jotain jäykän hellittämätöntä. Mutta opettajalle selvisi yhä enemmän, että mitä nuori mies sillä tavoin sai yliskamariinsa siirretyksi, se oli siellä varmemmassa ja paremmassa tallessa kuin kenelläkään muulla. Hänestä näytti tulevan vuoden paras oppilas.
Ensimmäisinä päivinä, harhaillessaan vielä neuvottomana ympäri, Rejer oli useasti pysähtynyt pääkadunmäen kulmauksessa sijaitsevan leivoskorin ääreen, ja sikäli kuin hän kyseli eukolta, joka istui siinä myymässä, kävi ilmi, että hän oli osannut sangen oikeaan. Eukko tiesi heti neuvoa, miten päällystakki ja kello saataisiin myydyksi, ja antoi hänelle muitakin hyviä vihjauksia. Sillä matami Vahl eli "Valla", kuten hän yleensä nimitettiin, oli monissa ja laajoissa liikesuhteissa. Etenkin oli hänellä paljon liikeasioita, jotka johtuivat leivosten myynnistä meri- ja kadettikoululaisille; hän möi heidän vanhoja vaatteitaan, piti huolta siitä, että he ja muutkin heräsivät aamuisin, ja toimitteli kaupungissa koko joukon muita asioita, joista hänellä oli pieniä sivutuloja.
Hänen luonaan Rejer oli saanut vuokrata pienen keittiön perällä sijaitsevan huoneentapaisen, ja siellä hän työskenteli öisin viikon toisensa jälkeen.
Talikynttilän vieressä karkeatekoisella, pienellä pöydällä oli hänen edessään rihvelitaulu, johon hän kirjotti samalla hakien logaritmeja ja merkiten kaikenlaisia laskutehtävissä olevia poikkeamisia, etäisyyksiä ja suuntia.
Siinä hän istuu yllään vanha, repaleinen, tervainen nuttu, lakki päässään ja kaulaliina kaulassaan, sillä uuni on aivan kylmillään. Toisinaan hän nousee seisomaan ja heiluttelee käsivarsiaan lämpimikseen, tai puhaltelee punaisiin, jäykistyneisiin käsiinsä, joissa rihveli ei enää tahdo pysyä.
Seinäkellon luoti laskeutuu rämisten; kello lyö neljä.
Nyt hänen täytyy lähteä ulos herättämään, ensin sairaalan portinvahti, sitten tykkimies, sitten — neljännestä vailla seitsemän — hänen on koputettava hereille puoli tusinaa merikadetteja, joilla on erittäin kiireet lukutyöt ennen joulua ja joiden sen vuoksi täytyy nousta aikaisin — Rejer oli perinyt Vallalta tämän vaivalloisen talviaamuisen herätystyön. Sitten hänen piti hakata puita kello kahdeksaan tykkimiehelle, jonka luona hän joka päivä sai kahvia ja pari voileipää. Kuinka hän odottikaan kahvia, tuota lämmintä kahvia ja noita molempia voileipiä! Hänen teki mieli kirota vatsaansa, joka alkoi napista ja vaatia aamiaista jo kello neljän aikaan aamulla.