Saara toi kahvin ja lautasella kaksi voileipää.
"Hm, hm!" ryähteli tykkimies tavantakaa kahvia sekotellessaan. Rejer havaitsi kyllä jaksavansa, iski hampaansa paksuun ruisleipäviipaleeseen ja laski sen riittävyyttä tarkkaamalla hammasrivin voihin leikkaamia kaariviivoja.
Millaista eläintä tykkimies muistutti istuessaan tuossa puujalka ojossa pyöreäpäisenä ja harmaatukkaisena, teräväin korvain pistäessä näkyviin päähineen kummaltakin puolelta — siitä ei Rejer tahtonut oikein saada selkoa. Oliko kysymyksessä vanha leveänenäinen ja isosuinen huuhkaja, joka aina ikäänkuin imeskelee sitä, mitä tarkottaa, vai viekas repo, vaiko viaton jänis, joka istui siinä takajaloillaan. Pari kertaa Rejer huomasi nopean vilkaisun itseään kohti… Muuten häiritsi keittiössä vallitsevaa hiljaisuutta ainoastaan tykkimiehen uudistuva "hra"… "hm"… Hän oli kaiketi noussut myöhään tänään eikä ollut ehtinyt vielä oikein karistamaan unen raiskoja silmistään. — Ei, kyllä siinä piili jotakin muuta…
"Hm… hm", kuului vihdoinkin. "Perämiehen tutkinnon lukeminen ja puitten hakkaaminen… hm… hm… ei se sovi yhteen!"
"Eipä erikoisemmin", myönsi Rejer.
"Palkka tyhjennetty ja niin edespäin?… Hm… hm!" tutki tykkimies luoden häneen varovan syrjäkatseen.
Rejer vain hiukan päätään heilautti. Se ei sinua liikuta, hän ajatteli.
"Ja sitten tullaan kotimaahan suorittamaan perämiehentutkintoa!" kuului sieltä edelleen.
Rejer oli vaiti.
"— ja sitten… niin, sitten hakataan halkoja ja muutetaan yö päiväksi…"