Olihan sillä Saara Rördamilla juonensa siellä Laurvigin tanssiaisissa — eikä vain yhtä kertaa. "Eivät miellyttäneet häntä sellaiset ihmiset, jotka aina tahtoivat olla jotakin suurempaa kuin ovat" — ei, puh!… Mutta saipa hän takaisin täysin mitoin ennenkuin erottiin! "Mutta tiedättekö, millaiset ihmiset minua miellyttävät, neiti Rördam? Juuri sellaiset, jotka tohtivat olla mitä ovat ja mieluummin murtuvat kuin selkäänsä köyristävät." — Ja sittenhän me tanssimme yhdessä koko polskan erittäin kiltisti ja iloisina!
Minä huomaan hänestä helposti, ettei hän ollenkaan tiedä, millaisen velikullan kanssa hän on tekemisissä: hän ihmettelee, miten minä olen mahtanut elostaa, kun olen palkkani siinä määrin tuhlannut. Ei hän tyhmä ole.
Oh-hoo! — ei tässä kannata tupakoida ja lukea yhtaikaa, pää siitä samenee. Hän pani nysän syrjään ja alkoi uudelleen.
Mutta kirkasta säätä ei ajatuselämään sinä päivänä sukeutunut, ja hän oli iloinen, kun eräs tovereista tuli iltapäivällä käskemään häntä luokseen polttamaan jonkun piipullisen. Se ylimääräinen annos merenkulku-oppia, jonka opettaja oli heille antanut joululoman aikana suoritettavaksi, pistettiin toistaiseksi syrjään.
— Merimieskoulussa ei uutena lukukautena tarvinnut enää haukotella. Siellä oli sangen vilkasta: tovereita joka penkillä. Paha vain, että ne antoivat niin paljon ajatuksenaihetta sekä opetuksen aikana että sen jälkeen. Milloin oli kysymyksessä punssipullo, joka oli tyhjennettävä jonkun toverin luona, milloin pieni huviretki joukolla toiseen tai toiseen paikkaan, niin että koko tammikuun täytyi vain "jättää tekemättä" tai "pistää syrjään" kerta toisensa jälkeen tulevaisia parempia tilaisuuksia varten. Rejerin kävi niin tekeminen sitäkin helpommin, kun hän kuului niihin, joita opettaja ei epäillyt ja joilta hän harvemmin kyseli. Mutta siten syntyvät aukot alkoivat jo käydä huolestuttavan lukuisiksi.
Nyt ei ollut enää kysymystä yöllisistä herätyskäynneistä. Hän olisi voinut lainata hyviltä ystäviltään niin paljon, että olisi vapautunut halkovajasta, mutta joku heistä oli sanonut, että näytti siltä kuin "tulisi vielä rahapula pitkin linjaa". Tuon lausunnon kuultuaan hän katsoi paremmaksi hakata eteenkinpäin kuin lainata. Sitäpaitsi häntä jossakin määrin miellytti puhella Saara Rördamin kanssa, vaikka tuossa puhekumppanissa olikin jotain, joka aina ärsytti häntä käyttämään niin suuria sanoja, että ne suututtivat häntä itseäänkin jälkeenpäin. Tuntui siltä kuin olisi neidillä aina ollut häneen kohdistuva epäily korvan takana.
Hän oli nyt tullut niin tunnetuksi paikkakunnalla, ettei ollut läheskään yhtä helppo erota hienoista sinisistä vaatteistaan kuin ennen joulua. Hänellä oli nyt hienoja tovereita ja tykkimiehenkään luona ei häntä enää haluttanut esiintyä jätkänä. Saara Rördam katseli häntä omalla tavallaan, ikäänkuin olisi alinomaa miettinyt, mitä tuosta miehestä oikeastaan oli ajateltava. Ja jos hän nyt lähtisi purjehtimaan sinne sunnuntaisinkin vanhoissa kuluneissa verhoissaan, niin kyllä neidin silmät selvän ottaisivat siitä, minne siniset olivat joutuneet — Wallan juoruamattomuus ei myöskään ollut lainkaan taattua!
Asia toisensa jälkeen — pelkkiä ikävyyksiä, jotka suistivat hänet pois lukuraiteilta. Loppujen lopuksi hän oli riippuvainen kaikkien tovereittensa kukkaroista, ja paha oli epäkohteliaasti kieltäytyä tulemasta, kun he välttämättä tahtoivat hänet mukaansa.
Hän ajatteli vakavasti kirjoittaa perämies Lindille Sande-vuonoon. Ei mitenkään karhuamalla, vaan yksinomaan kuullakseen, voisiko hän keksiä keinoa lähettääkseen hiukan rahoja kevään palkkaa vastaan. Rejer aikoi kertoa hänelle yksityiskohtaisesti perämiestutkinnon yhteydessä olevista seikoista.
Parasta kirjottaa kohta paikalla, — ja kirje lähti. Sillä välin hän paranteli asioitaan käymällä puolelta päivin töissä Alertilla, joka oli kaadettu syrjälleen jäälle korjausta varten. Niinmuodoin hän tosin jäi aika lailla jälkeen juuri tärkeässä ajankäänteessä; mutta kohtapuoliinhan perämies Lindiltä täytyi tulla tietoja! Oli hänellä sekin apunaan, että oli saanut asiain alkeet niin hyvin ja selvästi mieleensä.