"… Nyt me olemme pitäneet laivaneuvottelun, Juhl!" huudettiin hänelle toinen toistaan äänekkäämmin — "asia on päätetty sinunkin puolestasi. Laurvigiin me menemme, huomenna kaikki niinkuin yksi mies! Rahoja meillä on. Kenenkään ei tarvitse maksaa ennenkuin ensi palkastaan, Juhl!"
Niin, olkoonpa menneeksi! — Hän ajatteli vieläkin samaa asiaa: harmaat vai siniset… siniset vai harmaat…
Aamupuolella he sitten vaelsivat käsikoukussa kuutamossa kohti Wallaa, joka heräsi eteisen ovelta kuuluvaan tavattomaan meluun ja monien äänten pauhinaan.
IX.
Ystävyyden tulikoe.
"Joelle hevosen kyllä saa, mutta juomaan ei!" mutisi Rejer katkerasti siirtäessään ajatuksiaan Laurvigista kotiin kirjan ääreen, Herra tiesi monennenko kerran. Ei siitä juuri hyötyä ole istua tässä kihnuttamassa.
Arki oli jälleen alkanut. Joulun juhlimista oli kestänyt enemmän kuin puolitoista viikkoa sekä Laurvigissa että kaupungissa — oikeata toveruushumalaa ja toisenlaistakin humalaa hiukan! — ja nyt olisi pitänyt käydä todenteolla töihin käsiksi; mutta siitä syntyi vain puuhkutusta ja haukottelua ja kirja unohtui muilta mietteiltä.
Asiat muistuivat mieleen toinen toisensa jälkeen.
Hänellä paloi shagitupakka komealla merenvahaimukkeella varustetussa nysässä, jonka joku tovereista oli hänelle lahjoittanut. Ylipäänsä tahtoi jokainen heistä erikoisesti voittaa hänet parhaaksi ystäväkseen, ja sehän oli hyvä — sikäli… Mutta kelpo miehiä ne olivat kaikki, mielellään ne taskunsa tyhjensivät toistensa hyväksi.
Uh… uh! — hän puuskutti — onko tämä olevinaan lukemista…?