"Kuka on sanonut minun niin tehneen?"
"Onko teillä se sitten?"
"Eipä tietenkään."
"Olisipa ollut hauska nähdä teidät kolmen vuoden palkka taskussa — mitenkähän korkealle teidän nenänne silloin olisi purjehtinut?"
Onpa se totisesti selvillä, mietti Rejer.
"… On sitä sellaistakin väkeä, joka muuttuu vain sitä uskaliaammaksi, mitä hullummin käy, neitiseni!"
"Hullummin käy? — Täysikasvuinen mies, jolla on pelkkä oma itsensä hoidettavana?" huudahti Saara.
"Kyllähän monikin matruusi haaksirikkoutuu pelkkään omaan itseensä, kuten sanoitte. Siellä saa istua ahdettuna laivan kajuuttaan kuukausmääriksi — ja sitten pääsee kerrankin maihin palkka taskussaan. Pitäisikö ehkä huvitella vain juoksemalla suoraan säästöpankkiin?"
Saara ravisteli pojanpaitaa, jota hän juuri oli aikeissa ryhtyä silittämään:
"Huvitella? Niin, siinä te olette ihan oikeassa, Juhl!" nauroi hän, "sitähän me tahtoisimme kovin mielellämme jokainen, mutta saamme vain niin harvoin luvan!"