Tuomari astui tuimasti edestakaisin lattialla, kun Kvigstad oli poistunut.

"Onko mokomaa ennen kuultu… Todellakin kelpo annos näin aamutuimaan!

"Tjaa, — olen ollut monesti irtisanomaisillani Kvigstadin, — pitänyt häntä niin sanoakseni vain armosta, — joten tämän pitäisi olla vain miellyttävä apuaskel hänen puoleltaan", tuumi hän jonkinlaisella hirtehisen huumorilla…

"Olin oikeastaan arvellut, että hänestä tulisi konttorin enfant terrible ainaiseksi…

"No niin, hänen vertaistaan ei otetakaan noin vain käden käänteessä!" —

— Uudenvuoden alettua näin rohkaisevasti meni tuomari pihan poikki päärakennukseen miettien mielessään, että kenties olisi tällä kerralla tarkoituksenmukaista jakaa hiukan tämän maailman suruja ja iloja aviopuolisonsa kanssa.

Päärakennuksessa järjesteltiin ja siistittiin, — pestiin joulu loppuneeksi samoin kuin se oli pesty alkaneeksi. Pölyhuiska ja lakaisuvastoja oli ovipielissä, ja vesiämpäri ja pesurätit vallitsivat vierashuoneissa, ja kaksi torpparinvaimoa oli kutsuttu pesemään hiekalla salin lattiaa. Kaapit ja laatikot olivat jo ottaneet vastaan luetut posliinit, lasit ja hopeat lukkojensa taakse.

Arkihuone oli tullut tavalliseen asuunsa, ja kaksi rukkia ja yksi kerinkakko oli saanut vanhan paikkansa ikkunoiden alla.

Rouva istui laskien ja asettaen värjättyä lankaa kortille uuden pumpulikankaan malliksi, jota kudottaisiin kesäpuvuiksi, tyttärien puuhatessa edestakaisin ja pistäessä tuon tuostakin sanansa mallin valitsemiseen.

Välistä kuiskailtiin päivän suuresta tapahtumasta. — Mutta mitä isä nyt siitä sanoisi —