Mutta Rein miltei tyrkkäsi hänet luotaan… "Mokomat valmistukset ja puuhat ja sopimukset!" — huudahti Rein.
— "Minusta tuntuu kuin vä'ät ja pihdit pitäisivät minua kiinni…
Tuntuu kuin ovi lyötäisiin lukkoon takanani!"
Merete katsoi kauhistumistaan kauhistuen, kuinka hän seisoi tuijottaen kalpeana, raivoissaan silmät kamalasti palaen.
… "Ne ompelevat ja ompelevat pakkoröijyä ylleni", — ilkkui hän, ja hänen kasvonsa olivat kuin terävät petolinnunkasvot. — "Ja sitten ajavat he ruumiin pois isossa reessä!"…
Mereten mieleen välähti kuin salama, että sen täytyy olla hänen salaisen tuskansa, tuon mielentilan, joka nyt niin äkkiä on vallannut hänet, ja sen kanssa juuri hän saisi taistella koko elämänsä.
Merete hillitsi itsensä, hymyili lämpimästi ja laski kätensä hänen olalleen, samalla kun hänen silmänsä miltei uhmailevasti katsoivat Reinin silmiin.
"Minun täytyy, — täytyy tuntea vapauteni, — että voin vapaasti valita viimeiseen asti", — huudahti Rein miltei karkeasti.
"Et kai tarkoittane" — — kuiskasi Merete…
"Tietysti tahdon sinut vangita, — koko sydämestäni tahdon sinut vangita!… Mutta älä näytä niin kovalta ja ankaralta", — pyysi Merete. — —
Rein vastasi niin väsyneesti, raukeasti, jonkinlaisella sairaan ystävällisellä hymyllä.