Hän nojasi kyynärvarteensa äkkiä vilkastuen ja kuunteli. —
Siinä ne tulivat… hienoissa neljän istuttavissa, kahden uljaan, ruskean hevosen vetämissä vaunuissa. Nämä ranskalaiset parihevoset oli Groth ostanut viime vuonna… Merete näki kaiken sen ajatuksissaan. —
Onpa hyvä, ettei Groth itse ole mukana! — Sillä silloin on Marianne yhtä järkevä ja hauska olento kuin ennen, eikä kiusallinen, huolehtiva nainen, joka lakkaamatta pitää miestään silmällä ikäänkuin hänen itsensä täytyisi alituisesti niellä jotakin…
Merete veti kellonnauhasta.
"Sanokaa siellä alakerroksessa, että syököön sisareni ja juokoon kahvia ennenkuin tulee luokseni, mutta että molemmat pikku tytöt tulkoot heti näyttäytymään tädille", — sanoi hän palvelijattarelle.
Mariannen kaksi tyttöä ja Alidan nuorin tytär riensivät portaita ylös sekä syöksyivät huoneeseen tervehtimään omituista tätiä, joka makasi aina sängyssä eikä voinut koskaan voittaa suurta suruaan, — kuten äiti sanoi.
"Ra-täti!" — sanoi Merete hymyillen, kun vanhin tytöistä, vilkasliikkeinen, päättävästi anasti paikan sängyn edessä… "Hän on kai tulinen ja kiivas, Bolette?" kysyi hän toiselta sisarelta. "Mutta yhtä hyvä silti!"
"Ja sinä, Bolette… Luulenpa, että olet isääni, — hänen lempeät ja ystävällisesti hymyilevät silmänsä. — Sinä kuulut olevan musikaalinen… Niin, kunpa saisit siitä yhtä paljon iloa kuin hän, niin — kunpa voisi pitää ilonsa itsessään — ettei sitä kukaan voisi ryöstää! —
"… Niin, eikö sinusta ole ihmeellistä, 'Ra-täti', pitää yhtä sormusta kahdessa sormessa?" sanoi Merete hymyillen, kun vanhin tytöistä tarttui hänen käteensä ja tarkasti siinä olevaa eriskummallisuutta, joka aina pysyi heistä yhtä uutena.
Sitten täytyi tietysti serkun kuljettaa heitä ympäri ja näyttää, mitä kaikkea tädin kahdessa kodikkaassa, vanhanaikuisessa, valkoiseksi maalatussa huoneessa oli… kirjahylly jossa oli monenlaisia historiallisia teoksia, kielioppeja ja oppikirjoja… Merete-täti oli opettanut kaikille Alidan lapsille niitä aineita, joihin hän itse oli perehtynyt ja jotka huvittivat häntä.