Tuomari pani viulun laatikkoon, sytytti kynttilän, joka oli häntä varten valmiiksi asetettu pöydälle, ja meni hyräillen ja "hyvää yötä, lapset" sanoen makuusuojaan…
— Elokuunkuu pistihe näkyviin metsänreunan takaa, heittäen
varmapiirteisiä, mustia varjoja rakennusten väliin, ja kun Marianne ja
Merete tulivat rappusille sulkemaan etehisen ovea, näkivät he vanhan
Henschienin seisovan rappusten edessä.
"Tsss-s…" varoitti tämä hiljaa, kohottaen kättään heihin päin, — "eikö kuulunut kuin paimentorven kaiku tuolta harjun takaa?… ikäänkuin joku olisi puhaltanut", — mutisi hän.
He seisoivat kuunnellen — —
Rafosin kohahdus häiritsi äkkiä hiljaisuutta…
"Se oli jotakin… Se oli jotakin…" mutisi Henschien itsekseen mennessään.
"Hyvää yötä, Marianne-neito. Hyvää yötä, Merete-neito…"
Merete jäi seisomaan kuin maahan naulittuna, kunnes Marianne kärsimättömästi huusi hänet sisään, ja hän nousi rappusia sisarensa jäljissä kuin ihmeellisen, kamalan unelman vallassa, — ikäänkuin olisi kokenut jotakin jota ei voinut kertoa…
II
Dyre Aakisen Rein.