"… Ja sitten täysin luottavasti morsiussänkyyn…" mutisi hän.

"Minun täytyy rientää takaisin", — huudahti Merete. — "Alkaa hämärtää. — Uh, kuinka kamala olette!…"

"Teillä ei kai liene sydäntä jättää minua yksin tänne pimeään, Merete-neito, — eikä antaa minun yksin pyrkiä takaisin monimutkaista tietä", sanoi hän nyt totisen rauhallisesti, niin että Mereten täytyi katsoa häneen.

Hän oli kirkaisemaisillaan nähdessään Reinin kasvojen ilmeen… sama raskasmielinen, surullinen katse, jonka hän oli nähnyt edessään arkihuoneessa silloin illalla!

Hän pakotti itseään ja riensi edellä; — hän ei tietänyt, kuinka oli kulkenut tien heidän tultuaan Ra-tädin rappusten luokse, jossa toiset olivat ja valmiina lähtemään kotimatkalle —

III.

Syksy.

He kulkivat miettivänlevottoman näköisinä, nuo Vangenin neitoset, odottaessaan nyt isää ja konttoristeja kotiin.

Tuomari, apulainen ja koko konttorihenkilökunta oli ollut syyskäräjillä, joita pidettiin laakson yhdeksässä käräjäkunnassa useita päiviä kussakin paikassa.

Näinä neljänä viikkona oli kotona ollut ainoastaan naisväki, mutta aikaa ei käytetty tällä kerralla, kuten muulloin, taloustöihin… Ei toimeenpantu mitään höyhenten riivintää hurstit ympärillä ja suu ja sieraimet täynnä untuvia pitkälle kurkkuun asti. Vuoden patjoiksi ja pieluksiksi kootut höyhenet ja untuvat saivat olla vasuissaan ja säkeissään…