"Tämä oli sangen omituinen päivä, tämä päivä!"… puhkesi Augustinusen puhumaan. Hän laski äkkiä kortit kädestään ikäänkuin olisi päättänyt ruveta jotakin kertomaan. — "Kerrassaan merkillinen tapaus!"
"Niinkö — mikä sitten?" Kaikkien kasvot kääntyivät häneen.
"Niin, mikä Reinille sattui tänään — niin — sangen — tuota noin — sangen omituinen…"
"Mutta mitä sitten on tapahtunut?" udeltiin jännittyneinä.
"No niin, — olimme juuri lopettaneet kuulustelun Röslandilla ja allekirjoittaneet kuulustelupöytäkirjan, kun näimme todistajain ja talonväen syöksevän yhdessä rykelmässä navettaan.
"Minä tietysti perässä —
"Niin, siellä seisoi karjakko ja itki ja näytti jotakin tavatonta. Minun täytyy valmistaa teitä edeltäkäsin kuulemaan, että se oli kamalaa! — Vasikalla, jonka lehmä oli poikinut, oli kaksi päätä, täysin kehittyneitä molemmat — se katsoi neljällä silmällä ja ammotteli suutaan, jossa oli kaksi kieltä, maitoa saadakseen. Inhottava näky!… Ja kääntyessäni ympäri näin Reinin seisovan takanani silmät suurina ja kasvot aivan harmaina. Hän ei saanut suustaan äännähdystäkään… ja äkkiä makasi hän pitkällä pituuttaan navetan ovella…
"Luulin hänen saaneen halvauksen, — syöksyin hänen luoksensa, avasin hänen vaatteensa, repäsin rikki paidankauluksen ajan voittamisen tähden ja huusin kylmää vettä.
"Mutta minun vielä tempoessani, avatessani ja riistäessäni vaatteita hänen yltään avasi hän äkkiä silmänsä ja hätkähti. Hän syöksyi sitten kuin mielipuoli väkijoukon läpi huoneeseen. Siellä kuulimme hänen panevan oven perässään hakaan.
"Vähän ajan kuluttua tuli hän ulos aivan tyynenä matkapukimissa, palttoo yllä.