"'Meidän täytyy heti valjastaa hevonen, Augustinusen!' — hoputti hän. Minä rupesin pahoinvoimaan, mutta se menee kyllä ohi, kun pääsen raittiiseen ilmaan.'"
He istuivat kaikki hämmästyneinä. —
"Uh — kuinka kauheata"… huudahti Merete väristen.
Marianne istui kädet polven ympäri kiedottuina ja heilutteli ruumistaan sangen mielenkiintoisena —
"Mies ei saa pyörtyä kuin nainen", katkaisi Eufemia äänettömyyden.
"Hän — metsästäjä? — joka murhaa kaikki mitä vain voi", sanoi
Henschien, pudistaen päätään. — "Käsittämätöntä!"
"Ja sitten, — että hän tuolla tavalla sulki oven perästään"… tuumi
Augustinusen.
"Ettekö sitä käsitä?" sanoi Kvigstad ilveillen. — "Hän sulkeutui varmuuden vuoksi talliin ikäänkuin itsetietoinen vauhko hevonen. — Muuten pidätän itselläni oikeuden tehdä sen huomautuksen, että vauhkot hevoset ovat parhaita."
"Äiti oli kyllä oikeassa", huudahti Barbara, "sanoessaan heti, että Rein on omituinen ja vaativainen… Hän kirjoitti ensin ja pyysi omaa huonetta. Ja siellä hallitsee hän nyt ikäänkuin koko talon ulkopuolella, ei kukaan tiedä, missä hän on aamuin ja illoin! — Välistä ei hän ole vielä tullut kotiin retkiltään Ingerin viedessä aamiaista hänen huoneeseensa", arvosteli hän.
"Vaatimuksia, niin!" — purki vanha Henschien sappeaan. "Käräjillä ei hän mitenkään voinut tulla toimeen ilman omaa huonetta, samoin kuin itse tuomari. — Hän ei muka saanut unta silmiinsä, jos tiesi, että joku toinenkin ihminen hengitti ja makasi ja uneksi samassa huoneessa kuin hän, sanoi hän. Jokaisessa käräjäpaikassa täytyi tehdä muutoksia vakiintuneisiin vanhoihin tapoihin!"…