"Tiedätkö, Marianne", — sanoi hän eteisessä niin kovasti, että sen saattoi kuulla hänen rouvansakin, — "minä olen monesta syystä aikonut irtisanoa Reinin." —
Hän läksi menemään konttoriin. —
"Isä… isä!"… kuuli hän äkkiä huudettavan takanaan — — Merete siellä tuli nopein askelin hänen jäljissään rappusissa…
"Sinä et saa, sinä et saa, isä, sinä et saa irtisanoa Reiniä…" kuiskasi hän tuskin kuuluvasti.
Tuomari katsoi hämmästyneenä Mereteen ja hänen kasvoilleen tuli tutkiva ilme.
Mutta hän ei kysynyt… Ja Merete juoksi ihastuneena takaisin, mennen sisään kyökin ovesta.
Tuomari nousi hyvin hitaasti, pysähdellen, rappusia ylös ja mietti…
Hän oli saanut kuulla kuin sävelen lempityttärensä sisimmästä sydämenpurkauksesta.
IV.
Joulu.