Ja syy… syy… Niin, että tytöt tarvitsivat hauskaa, sivistynyttä seuraa täällä yksinäisyydessä maalla… Tjaa — siinäpä oikeastaan koko asia…
Kuka saakeli voisi sanoa hänelle, mikä nyt olisi järkevintä, kuka muu kuin Bolette!
… Hän rupesi kävelemään edestakaisin arkihuoneen ja ruokasalin väliä, jossa rouva seisoi hametta leikaten.
"Levitä vaate niin, että se on tasaisesti, Merete, niin leikkaamme toisen selkäkappaleen tämän mukaan", kuului huoneesta, ja saksit kulkivat jarskuen pöydän yli.
Tuomari pysähtyi hetkiseksi, ikäänkuin miettimään ja katsoi rouvaansa. Mutta sitten jatkoi hän taas edestakaisin kulkemistaan kynnyksen yli yhä hitaammin, tuon tuostakin karistellen kurkkuaan…
"Kuules, Alida", — sanoi rouva, koettaen saada ääneensä ystävällisen sävyn, halaistessaan kangasta ja leikellessään. "Meidän tulee muistaa nuo keitetyt ja kylmäksi jäähdytetyt pikkulinnut, jotka Marianne eilen valmisti Ra-tädille… Jollei ilma ja keli olisi niin huono, niin saisitte sinä ja Merete mennä sinne huomenna niitä viemään, — tahi kenties saa Blacken lähteä, jollei sitä tarvita täällä", — kuului ja tuomari sai puoli katsetta. — "Meillä ei ole syksymmällä aikaa kohteliaisuuksiin, tiedäthän sen hyvin."
Tuomari katsoi hätäisesti pöytään päin. Hänen johtui jo mieleensä iskeä reikä pitkäaikaisen äänettömyyden muuriin —
"Hm — hm" — kakisteli hän ja pysähtyi vähän… Sakset leikkasivat terävästi pitkin pöytää, ja hänestä näytti rouvan suun seudussa olevan pienen leikillisen hymyn oireita.
Kun hän taas kulki kynnyksen poikki, pisti hänen silmäänsä palanen kostean kimaltelevaa puutarhanaitaa.
Vielä kerran kakistaen kurkkuaan kääntyi hän ympäri, ikäänkuin olisi tehnyt päätöksen, ja poistui ruokasalista.