Näkyi heti että neiti Lind oli ollut kaikkialla, — oikeita taideteoksia nuo tukkalaitteet!… Inger-kyökkipiika oli alituisesti raivaamassa itselleen tietä teetarjottimineen, ja hänen vanavedessään seurasivat Barbara ja Merete vehnäleipineen ja kaikenlaisine joululeivoksineen.
… "Tuo tuolla, — jolla on ohut tukka?" Thea Grönbeck nykäsi kiihkeästi Mariannea, — "sehän on kai kandidaatti Nergaard, jolla pitäisi olla niin erinomainen pää. — Hän näyttää todellakin sellaiselta, — pelkästä ajattelemisesta menettävät ne tukkansa… Oo, kunpa vain tietäisi edeltäpäin, mitä hän sanoisi, jos hän" — sanoa töksäytti hän — — —
… "Ja tuo pieni ruskeaverinen tuolla?" kysyi hän taas häneltä hetkisen kuluttua, — "hän on siis Gaarder? — medisiinari. — Kysyn sentähden, etten erehtyisi henkilöstä"… virkkoi hän hämillään. Hän oli menehtymäisillään tanssiaiskuumeesta.
"Mutta hän on miltei komea mies, Eufemia, tuo teidän apulaisenne, en ole häntä ennen nähnyt", sanoi Johanne Sommerfeldt, seisottuaan hetkisen vaipuneena katsomaan Reiniä.
"Niin näköjään kyllä ja etenkin kun hän on hyvästi puettuna", vastasi Eufemia. "Mutta pidä varasi, hän voi päästää suustaan aivan häikäilemättömiä sanoja, niin että koko talo melkein pelkää häntä… Vai kuinka, Marianne?"
"Kenenkään seurassa en tunne itseäni niin turvalliseksi!" — Merete seisoi itsekseen miettien ja hymyillen tarjotessaan kakkuja vieraille.
"Hän kuuluu olevan niin omituinen", jatkoi Johanne, — "sellainen kiertelijä ja kulkuri, sanotaan… Ehkäpä hänelle on sattunut rakkaussuruja?"…
Merete katsahti äkkiä ympärilleen…
Hän jäi seisomaan tarjotin kädessä hajamielisesti tuijottaen.
Hän tunsi pahoinvointia koko ruumiissaan, — oli kuin seinä olisi luhistunut ja salissa tuli niin kiillotonta. —