Ei hän kysynyt, minkä tähden niin oli tapahtunut. Matamin sävyisä vaitiolo kiusasi häntä pahemmin, kuin jos olisi kuinka hirveästi tahansa huutanut ja parjannut semmoisia ihmisiä, jotka saattavat hänelle "kotitarkastuksia poliisitutkintoineen ynnä muita semmoisia hommia!"
Ja sitten piti hänen mennä pajaan jälleen toisten nähtäväksi — Hägbergin, mestarin, ja Antti Bergin ynnä kisällien ja kaikkien oppipoikain!
Hän kulki epävakaisin askelin ja pysähtyi kerran toisensa jälkeen…
Mitähän Antti Bergikin mahtoi ajatella?…
Eräs arkamielisyyden kohtaus oli hänet saada takaisin kääntymään. Mutta akkapa tieltä kääntyi! — ja niin hän kohotti leukaansa ylöspäin ja alkoi hiljaa viheltää. Vaan kun hän läheni hiilistä mustunutta pajapihan lauta-aitaa, herkesi hän viheltämästä, ja kylmä hiki valui pitkin hänen ihoansa, kun hän astui portista pihaan.
Sanaakaan lausumatta meni hän suoraan sysiläjälle ja alkoi nostella muutamia rautakankia, jotka olivat pois korjattavat. Sillä aikaa ei ollut ainoatakaan, joka olisi tervehtinyt tahi muuten hänelle puhunut.
Antti Bergin rauta oli ahjossa, ja vasta sitten, kun hän ja toinen kisälli olivat sen valmiiksi takoneet, hän tuli Nikolain luokse ja sanoi:
"Tiesinhän minä, että sinä tulisit takaisin, sen tiesin! Tässä saat työtä; saatat viilata sileiksi nuo kolme avainta!"
Tämän nojalla sai Nikolai varman jalansijan erään ruuvipihdin ääreen, ja heti hän jo seisoi siinä uutterassa työssä, käyttäen sekä karkeata että hienoa viilaa.
Antti Bergin puhuttelu oli hänestä tuntunut niin erinomaisen hyvältä, tuntui juuri kuin se kerrassaan olisi hänet asettanut jälleen entiseen asemaansa koko pajaväen keskuuteen, ja sydämessään hän vannoi Antti Bergille ikuista ystävyyttä ja mielisuosiota viimeiseen hengenvetoonsa saakka.
Suuri paja soi ja leiskui moukarien lyönneistä, vasarat jykevästi paukkuivat ja nakuttelivat, ja viilain kiljuna ja nirskuminen vihloi korvia. Oltiin täydessä puuhassa, ja Nikolai tuumi, ettei sepän ammatti ollut milloinkaan ennen tuntunut niin mainiolta kuin tänään! — Avaimen lehdenkin hän suori yhtä mieluisesti hienolla viilalla tuota pikaa, sillä se puoli oli nyt ensin sovitettu esille ruuvipihtiin; sitten hän viilasi haitat niin sieviksi ja sileiksi, ikään kuin se olisi aiottu hienoksi piirongin eikä karkeaksi, reiättömäksi pihaportin avaimeksi.