Että Silla — myötäänsä itku kurkussa — yhä vieläkin intti, ettei Nikolai rahoja ottanut, ei se mitään todistanut, ei myötään eikä vastaan. Mutta sitä vastaan painoi raskaammin se seikka, joka oli tullut ilmi sekä poliisitutkinnossa että siinä kuulustelussa, mikä toimitettiin hänen asunnossaan — hän asui lasimestari Olsenin ullakkokerroksessa kolmen muun oppipojan kanssa — että, nimittäin, kaikki yhtäpitäväisesti todistivat hänen kysymyksen alaisena lauvantai-iltana tulleen kotiin vasta myöhään, sen jälkeen kuin he jo olivat nukkuneet, sekä että hän sunnuntai-aamuna taas oli hyvin varhain ulos lähtenyt.
Vastaajan väitös, että näin tapahtui ainoastaan sen tähden, että hän meni taas kaduilta etsimään kadonnutta rahasummaa, näytti varsin vähän uskottavalta. Mutta mitään lähempiä selvityksiä oli mahdoton häneltä saada.
"Paatunut nuori hirtehinen"… Tämmöisen todistuksen antoi myöskin hänen kasvatusäitinsä…
Nikolai seisoi lakki kädessä ja tirkisteli laattiata. Hänellä oli tapana liikutella otsanahkaansa ylös- ja alaspäin sillä tavalla mietiskellessään. Noissa nuorissa, leveissä ja karkeapiirteisissä kasvoissa, noissa harmaissa silmissä, jotka toisinaan vielä niin omituisesti vilahtelivat, ja tuossa sinkin- tahi kuparinkarvaisessa pörröisessä otsatukassa havaitsi poliisituomarin terävä, monivuotisessa toimessa erehtymättömäksi tarkistunut silmäys semmoisen henkilön tunnusmerkit, joka tulevaisuudessa luultavasti usein antaisi tekemistä poliisille.
"Jotta syytetty ei saisi tilaisuutta neuvotella muiden, samassa paikassa asuvain oppipoikain kanssa" — saneli hän pöytäkirjaan kirjoitettavaksi — "ja katsoen siihen, että vastaaja on osottanut kuulusteltaessa ilmeistä vilpillisyyttä ynnä muuten koettanut valheilla ja kieltämisillä asiasta selvitä, — tulee hän toistaiseksi vankilan säilyssä pidettäväksi."
Samalla aikaa, kun vangitsemiskäsky julistettiin, tuntui muutamia väkinäisiä lihasten värähdyksiä Nikolain hikisissä kasvoissa; siinä värähteli tuo köyhän kirous, ettei hänellä milloinkaan ole mitään apukeinoa; — ainoakin harha-askel, niin hän on jo kiinni, ainoakin kadonnut taaleri, niin hän joutuu oikeuteen!
— Sitten seurasi vielä yksi kuulustelu, jonka jäljestä Nikolai pääsi vapaaksi todistusten puutteessa.
* * * * *
Samana aamupäivänä, jona vankilan ovet suljettiin hänen takanansa, tuntui hänestä katua alaspäin hiipiessään juuri kuin kaikki akkunat kummallakin puolella olisivat häntä katsoneet; se oli varsin toisenlaista kulkua kuin muuten semmoisen, joka jälleen voi antaa kunniansa auringon loistaa!
Asunnossaan Olsenin matamin luona hän näki kaikki tavaransa kootuksi rapun-alaiseen komeroon noutamista vartoomaan, ja samalla hänelle ilmoitettiin, että joku toinen oli hänen sijansa jo ullakkokammarissa ottanut.